Translate

tiistai 23. kesäkuuta 2009

KKO:n salamakäsittelyä!





Yhteen mennään ja yhteen tullaan, mutta ympyrä on pyöreä!










































Minulla oli KKO:ssa valituslupa sisällä 13.11.2008 alkaen ja se koski Vaasan hovioikeuden päätöstä 30.10.2008, dnro S 08/1029 isyyden vahvistamista koskevassa jutussa, kun yritin saada oikeutta pitämään laillisen käsittelyn sen puolesta, että Jacob Söderman on minut siittänyt kesällä juhannuksen tienoolla Orimattilassa 1964, jossa toimi hetkenaikaa vt. nimismiehenä. Äitini piti tuolloin *nakkikioskia*, joten siitä se kasku, kun maaherra signeeraa nimensä "lihapiirakan" paperiin, lienee Euroopan kuuluisin kioski ainakin näin kotosuomessa. SE kioski on kiusannut koko Orimattilan kyläyhteisöä vuodesta 1982..

No, eilen maanantaina 22.6 pnä pistin sähköpostitiedustelun KKO:n ja tiedustelin milloin voi aikaisintaan odottaa KKO:n ratkaisua, sillä tänä vuonna valituslupahakemukset on KKO:ssa ratkaistu 3-4 kuukauden käsittelyajalla ja omani oli ollut sisällä jo yli 7 kuukautta?

Sain yllätyksekseni *salamapäätöksen* sähköpostitse kirjaaja Liisa Alkiolta seuraavana aamuna eli tiistaina 23 pnä klo. 09:32, jossa tylysti ilmoitettiin seuraava:

"Viestinne johdosta ilmoitan, että asiassa on annetaan päätös tänään 23.6.2009. Valituslupaa ei ole myönnetty".

Että näin, sähköpostiviestin jälkeen menee n. 10 tuntia ja päätös mätkäistään salamannopeasti vastenkasvoja! En usko sattumiin, sillä sattuman todennäköisyys on 1/1000..

Täydennän tätä, kun saan KKO:n päätöksen valituslupahakemuksen hylkäämisestä postitse. Tuomarien nimet sietää tulla esitellyksi, jotka moisen ratkaisun tekivät, sillä olin perustellut valituslupapyyntöni varsin hyvin, kuten em. IOT:n valituksesta selvinnee. Olen nyt sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Suomen korkeimman oikeuden *yhteneväisillä* päätöksillä siunattu Jeesus Nasaretilaiseksi, jonkinmoiseksi Mustalaiskuninkaaksi! En kuitenkaan osaa lyödä vettä kalliosta, enkä liioin kävele vettenpäälläkään..
Ilman huumoria tätä paskaa ei jaksaisi, sillä niin paljon on heitetty pitkospuita tielleni ja jahdattu!
(Täydennys 24.6.2009)
Sain tänään postitse KKO:n päätöksen em. ja se oli päivätty 23.05.2009, dnro S 2009/7 ja numerolla 1419.
Päätös oli tavanmukaan lyhyt ja ytimekäs:
MUUTOKSENHAKIJA
Erkki Kalevi Laakso
ASIA
Isyyden vahvistaminen
RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA
Vaasan hovioikeus 30.10.2008 nro 1372.
KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS
Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden päätös jää siis pysyväksi.
Esittelijä Tero Mikkola
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki Timo Esko. Esittelijä on ollut määräaikainen oikeussihteeri Mikkola.
Erikoista asiassa on myös se, että jutun esittelijä oli vaihtunut kesken jutun käsittelyä, sillä vielä toukokuussa asiaani käsitteli ja esittelijänä oli naishenkilö?

10 kommenttia:

  1. Tiesitkö muuten, että Halonen ja OM Koskinen allekirjoittivat 2002 isyyslakimuutoksen, jossa eräissä tilanteissa aviomiesten haasteoikeus aviolapsiin nähden poistettiin ! Kun asia nousi pöydälle 2004 ja 2005 palautti Halonen asetuksellaan haateoikeuden 2005 Koskisen "vapaaehtoisen" eron aikoihin ! "Eräs" eduskunnan oikeusaiamiehen päätöksen 876/2/05 kaltainen asia joka seulottiin EIT:ssä lähes sanomasi kaltaisin sanakääntein 27.3. 2008.

    Jopa oikeusasiamies viivytti päätöksensä 876 julkituloa kunnes hallitus oli antanut esityksensä He 55/2007 rikoslain "korjaamiseksi" ... lain erään alusunnonantajan "kadonneen" lausunnon mukaan lakia tulee muuttaa, ettei missään tapauksessa kansainvälinen rikostuomioistuin tule toimivaltaiseksi käsittelemään Suomea koskevia asioita. Tuossa tapauksessa Hirvelä seuloi suoraan VKSV:a koskevia asiakirjoja; ja päällikkötuomarille tehtyyn jääviystutkintapyyntöön ei ole mahdollista saada mitään vastausta ? Lisäksi Suomen hallitus pyrki 2007 OM työryhmämietintöön 21:2006 perustuvalla lakiesityksellä poistamaan virkavastuun ja vetämään EIT jutut takautuvasti pois EIT:stä "oikeusministeriön" alaiseen hyvityslautakuntaan. Lakiesityksen kaaduttua samainen esitys "viivästyskantelusta" ja "oikeudenkäyntien hyvittämisestä" yritetään saada uudelleen eduskunnan pöydälle mahdollistamaan 2 uutta valitusporrasta ennen EIT:n toimivaltaiskeistulemista.

    EIT:n mukaan siis aviomiehiltä Halosen allekirjoituksella viety haasteoikeus aviolapseen nähden ei ollut ihmisoikeusloukkaus; ja poliisi ei EOA päätöksen 876/2/05 mukaan saa suorittaa esitutkintaa "erään" kansalaisen asiassa tekemän rikosilmoituksen perusteella ?

    EOK:n ja Promeritin sivustolta voit lukea lisää "laillisuusvalvonnastamme" ... rikosilmoitus Halosesta siis on jo tehty 2005 !

    VastaaPoista
  2. Olin tietoinen tuosta femiini Halosen ja Koskisen lakimuutoksesta. Ei mitään uutts auringon alla!

    VastaaPoista
  3. Tässä hieman Suomessa "tapahtunutta" tuon He 55/2007 tiimoilta !

    2008 Tuija Brax allekirjoitti "sopimuksen" Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa : Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-"oikeudenkäynnin" ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallttomaksi Suomea koskevissa ykisttäistapauksissa.

    EIT valitukseni 24221/06 "lainsäädännöllinen ihmisoikeusloukkaus" ja VKSV:oon 9.12. 2005 tekemäni syyteilmoituksen perusteella pidän tuota "sopimusta" LAHJONTANA; jolla Suomen eliitti KANSANEDUSTAJILLE VALEHDELLEN; lahjoi Kansainvälisen rikostuomioistuimen !

    Tuota "sopimusta" tarvittiin myös koska Suomen hallitukset päättivät MANIPULOIDA Suomen perustuslain: PL 118 § ..."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ...Syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa." ( julkinen lakitietokanta Finnlex ).

    "Oikeusministeriössä" on myös valmistelussa "isyyslakieitys"; joka tarkoittaa LAKI KOSTON VÄLINEENÄ ...."mikäli on jo ehditty tehdä omaisuuden siirtoja .. esim. yritysjörjetstelyjä ... myöhemmin isyyden vahvistetuksi saanut voidaan jättää PERINNTTÖMÄKSI !

    "Rekisteröidyssä parisuhteessa elävien "lapset" kuitenkin SUORAAN merkitään "heidän" lapsikseen rekisteröidyn parisuhteen perusteella ... Miksiköhän "Lapsiasianvaltuutettu" erosi ? Vaatiko "oikeusministeriö" tuohon lakiesitykseen lausumaa joka OHITTAA YK:n Lasten oikeuksien sopimuksen KOKONAAN !

    Uutta virkaa suunnitelaan "oikeusministeriön" yhteyteen .

    Viittaan "erääseen" KKO:n päätökseen, jonka mukaan RAHALLISIA ASIOITA KKO EI KUITENKAAN KÄSITTELE.

    On se meno Suomessa muuttunut joltisenkin härskiksi toiminnaksi ; lainsäädännöllisiä IHMIASOIKEUSLOUKKAUKSIA tehtaillaan KOSTON TAKIA !

    Toivotan onnea ...TAISTELU ON VASTA ALUSSA !

    VastaaPoista
  4. Tuon "oikeusministeriön" isyyslakiesityksen valossa KKO:n lausuma "rahallisia asioita KKO ei kuitenkaan käsittele" saa kovin uuden merkityksen.

    "Isyyslaki" halutaan VOIMAAN ennekuin KKO lopulta joutuu antamaan päätöksen tässä asiassa.

    Koska kansainvälinen rikostuomioistuin on LAHJOTTU ja Suomen perustuslaki MANIPULOITU kumpikaan ei voi saada rikostutkintaa aikaiseksi Suomen lapsiin ja hetero-aviomiehiin kohdistettujen lainsäädännöllisetn ihmisoikeusloukkausten osalta.

    Julkisesti tekemäni rikosilmoitus Suomen Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonnasta poistettiin "nettipoliisin" toimesta näkyvistä 1,5 tunnin aikana ja hotmail sähköpostitilini on suljettu ties "kenen" toimesta, jotta totuuksia Suomen herrojen toiminnasta ei saada julkisuuteen !

    Ruanda-kansanmurhan oikeudenkäynnin käyttäminen LAHJONNAN suorittamiseen on härskeintä mitä Suomen "päättäjät" ovat ikinä tehneet !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä!

      Tuon poliisin toiminta on niin kovin tuttua. Näitä blogejani on yritetty viimeisen 3 vuoden aikana raivolla häiritä ja kun on google laittanut kävijälaskurit jumiin siten, että vain ulkomaiset haut, siis google finlandin ulottumista esim. USA, Venäjä, EU ja muu maailma rekisteröityy laskuriin normaalisti, mutta kotmaa ei, niin siittä voi päätellä mitä tämä peli on!

      Itse olen heinäkuusta 2011 manuaalipäivittänyt satunnaisesti nämä kävijät mitä blogieni laskurit osoittavat. On jotenkin huvittavaa esim. kun en ole moneen päivään naputellut ja päivittänyt ja menen katsomaan tilastotietoja ja siis sitä, paljonko on "kävijöitä" sivuilla, niin tilastot näyttävät, että esim. sillä hetkellä USA:sta 158, Venäjä 15:sta muu eurooppa 27 ja Suomesta 7!?? Perkel, että guugle Finland on hyvin Säätänyt!!

      Itselläni on useampi kone ja anonyymimokkulat, mut siitä huolimatta on yhteyksiäni pätkitty säännöllisesti ja esim. parhaana päivänä n. 300 kertaa. Blogilaskuritkin google laittoi eräänä päivänä vuorokaudeksi kokonaan näkyvistä pois??

      Nauretaan tälle paskalle! Ei ne meitille minkään voi..

      Täällä on sana vapaa!

      Poista
  5. Jopa JULKISIA eduksunnan asiakirjoja plokataan pois "mielipideosastoilta"; esim. 2013 loppuvuonna "julkiseksi" tullut Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan raportti eduksunnalle; koska se KERTOO : EIT siirtyy 1.1. 2014 yhden suomalaistuomarin seulontajärjestelmään ; ja vastapainoksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus eduksunnalle ( julki talvi 2014 ) ... EIT on suurimman osan tapauksista vuodesta 2010 lukien käsitellyt yhden henkilön kokoonpanossa; seulontaprosentin ollessa 95 %:n luokaa !

    1-1- 2014 siis prosentti NOUSI !

    Julkisista asiakirjoista on luettavissa kuinka hallitus K... omia kansalaisiaan !

    En ole löytänyt YHTÄKÄÄN lehtimiestä, joka haluaisi tehdä jutun hallussaniolevien ja JULKISTEN asiakirjojen pohjalta ... mm. PL 118 §; He 55/2007 ; EIT:n sekoilut ; taustat OM Koskisen erolle 2005 .... koska ne muuttaisivat SUOMEN virallista historiankirjoitusta.

    Mutta tuon oikeusministeriössä "valmistelussa" oleva "isyyslaki" on saatava julkisuuteen ja torpatuksi; 2007 saatiin OM työryhmämietintöön 21:2006 perustuva lakiesitys juttujen TAKAUTUVASTA EIT:n listoilta KAADETUKSI aktivistien toimesta, joten ei muuta kuin PORUKKAA kasaan ja TIETOA KANSALLE !

    Tiesitkö, että Suomen puolustusvoimat harjoitteli juuri "verkkosodankäyntiä" 2 - 3 päivää ?

    VastaaPoista
  6. Sinulla on hyvät perustiedot ym. joten teeppä artikkeli em. asioista, niin heitä sen blogiin ns. ykkösjuttuna!

    Olenkin hiukka hämmästellyt kun tiettyä "hitautta" on googlen bloggerissa esiintynyt..!

    E-mail: erkkikalevilaakso@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Jouduin ottamaan uuden gmail sähköpostitilin, koska hotmailia ei saada auki, joten älä ihmettele.

    VastaaPoista
  8. Huomenna eduskunnan valiokunta käsittelee "sukupuolineutraalin avioliittolain"; joka ei todellisuudessa ole niin neutraali, kuin annetaan ymmärtää ! Homopareille halutaan ns. "suora-adoptio" ilman velvollisuutta saattaa maistraatin väestötietojärjestelmän tietoon OIKEAA BIOLOGISTA VANHEMPAA.

    Tämän "neutraaliuden" ainoa tarkoitus on PEITELLÄ "oikeusministeriössä" VALMIINA OLEVA "isyyslakiesityksen" kohta, jossa suoraan sanotaan : "rekisteröidyn parin lapset kuitenkin merkitään SUORAAN heidän lapsikseen rekisteröidyn parisuhteen perusteella".

    Tällaista oikeutta EI KUITENKAAN KÄYTÄNNÖSSÄ ole hetero aviomiehillä; joilta 2002 isyyslaista eräissä tapauksissa POISTETTIIN haasteoikeus aviolapsiin nähden ja jonka menettelytavan korkein "oikeus" seulontapäätöksellään 2007 vahvisti ! ( Perheen sisäistä adoptio-oikeutta EI OLE aviomiehillä MISSÄÄN TILANTEESSA aviovaimon vastustaessa isyyden tarkkaa selvittämistä ); edes OMALLA KUSTANNUKSELLA suoritettavia DNA-tutkimuksia ei aviomiehen sallita tehdä !

    Tasa-arvo siis pitää saada homopareille niin, että hetero-aviomiesten ja LASTEN IHMISOIKEUKSIA samoissa tilanteissa ON MAHDOLLISTA SUVEREENISTI LOUKATA ! ( Suomen perustuslaki 118 § .."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ...Syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.".

    Mutta tämä viher-vasemmistolle luvattu "sukupuolineutraali - avioliittalaki" taitaa olla seurausta LAHJONNASTA; jonka "timpuri" on laittanut JULKISUUTEEN Sanomat 24 keskustelupalstalle; eli luvattiiko seta-ryhmälle YK:n Lasten oikeuksien sopimuksen ja ihmisoikeus-sopimusten vastaisesti SUORA-ADOPPTIO-OIKEUS; ja erosiko jopa LAPSIASIANVALTUUTETTU, koska "oikeusministeriö" VAATI lausuntoa, joka JÄTTÄÄ HUOMIOTTA Suomea sitovat kansainväliset sopimukset näissä "isyysasioissa"; joissa aioitaan "sukupuolineutraalin" avioliittolain takana samalla "käsitellä" "isyyslaki" Laaksoon kohdistuvine KOSTOINEEN ja LASTEN OIKEUKSIEN LOUKKAUS.

    Tässä "timpurin" kirjoitus, jonka taustat näyttävät TODELTA ... koska "sukupuolineutraalia avioliittalakia ja uutta isyyslakia" ajetaan kuin KÄÄRMETTÄ PYSSYYN !

    Timpuri: "Kataisen hallitus on varmaankin Suomen korruptoitunein hallitus ylipäätään

    Kokoomuksen puheenjohtja Katainen sai suurimman puolueen asemassa hallituksen muodostajan tehtävän. Kataisen jytkyvoittaja PS:n hallituksesta poispitäminen ei tässä ole aiheena vaan lahjontarikos hallitusneuvotteluissa. Europarlamentaarikko Heidi Hautala erehtyi paljastamaan RKP:n tekemän Kataisen lahjonnan sanomalla brysselistä käsin hallitus on ostettu, mutta vaikeni heti kun vihreät otettiin mukaan.

    RKP:n rahoilla kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen ( puhutaan jopa miljoonan/miljoonien velasta) hävineen yhdessä yössä ja RKP sai vastineena hallituspaikan ja oikeusministerin ja puolustusministerin erittäin tärkeät salkut. Kauppoihin kuului lisäksi RKP:n vaatimus pakkoruotsin jatkamisesta.

    Sitä onko joku taho vienyt kyseisen lahjontaepäilyn hallituksen muodostajan ja RKP:n puoluejohtajan välillä eteenpäin ei ole ollut julkisuudessa tietoa.

    Tällaista demokratiavajetta ei mikään yhteiskunta kestä ja siksi siihen tulee puuttua."

    Miksi tämä liittyy isyysasiaan ja NYKYPÄIVÄÄN ?

    Minihallitusneuvottelut olivat TODELLA HELPOT tältä "pohjalta"; vihreät kiristi, että "sukupuolineutraali avioliittolaki" ja "automaatti-adoptio" viedään läpi vaikka väkisin ?

    Eli vihreät voi kiristää muuta hallitusta "tiedoillaan" ... ja RKP:n asema ostettiin ? jo alkuperäisissä hallitusneuvotteluissa !

    RKP sai SÄILYTETTYÄ ruotsinkielisen varuskunnan; hallintopiirien MUUTOSLAIN yhteydessä ruotsinkielen asema VAHVISTUI ( Kuopion hallintopiiri muuttuu KAKSIKIELISEKSI ja nykyiset tuomarit saavat POIKEUSLAIN TURVIN jatkaa kautensa loppuun).

    VastaaPoista
  9. Nykansliapäätöksestä 1350/4/08 ( julkaistu kimmoleaks.fi - sivustolla ! ...jääviyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei voida käsitellä, "vaikka kysymyksessä olisi Suomen valtion valitsema henkilö". Se, että Suomessa poliisi EI saa tutkia rikoksia ( EOA päätös 876/2/05 ) ei EIT:n mukaan ole ihmisoikeusloukkaus. Kirjattu PIKAKIRJE EIT:n päällikötuomarille 2008 ; pyyntö lähettää kaikki asiakirjat joihin EIT ei ole toimivaltainen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen "katosi" matkalla Strasbourgiin sekä mukana pyyntö Päivi Hirvelän jääviyden selvittämiseksi ! EOA kansliapäätös 1350/4/08 todistaa, että Suomi on Kansainvälisen rikostuomioistuimen LISÄKSI saattanut myös "ihmisoikeustuomioistuimen" IHMISOIKEUDETTOMAAN tilaan eli "seulomaan" 99 % Suomen tapauksista pois käsittelystä ; Vain Liisa Mariapori onnistui ohittaa suomalaisjaos käännättämällä KOKO aineisto Englanniksi ja jääväämällä KOKO suomalaishenkilökunta ! PL 118 §:n mukaisissa tapauksissa EIT pitäisi SUORAAN olla toimivaltainen ILMAN Suomen "oikeusjärjestelmää", mutta seulonnan takia tämä EI toteudu ja niimpä lain 444/2012 kaltaisia lakeja suoltaa Eduskunta URAKALLA ? ( lain seurauksena Suomi on nyt tässä jamassa ). Lakeja voi PL 118 §:n takia OSTAA Suomessa itselleen; JULKINEN todiste Iltalehti 19.2. 2013 "MIljoonien rahavirrat puolueille". Jorma Heikkinen: "Puolueille ei maksettu rahaa turhaan." ...Rahalla on saatu "omanlaista lainsäädäntöä" ! Tämä Suomen "omanlainen" lainsäädäntökulttuuri on vaatinut Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONNAN ( He 55/2007 / Tuija Brxain allekirjoittama sopimus); EIT:n mädättämisen ja EOA päätöksen 876/2/05 ...poliisi ei saa tutkia RIKOKSIA ! Niimpä 8.9. 2005 Porin poliisille tekemäni EOA päätöksen 876/2/05 "kaltainen" rikosilmoitus YHÄ on "esitutkinnassa" kuten 9.12. 2005 VKSV:oon tekemäni SYYTEILMOITUSKIN ( LASTEN JA heteromiesten sekä pienyrittäjien lainsäädännölliset ihmisoikeusloukkaukset ). Nykyinen massiivinen maahanmuutto on seurausta PerusSuomalaisten LAHJONNASTA mukaan SALAAMAAN Suomen historian synkimmät hetket ! Vastaanottokeskuten "omistajiksi" eli VUOKRATULEJEN saajiksi on saatu mukaan myös PerusSuomalaisia "kansanedustajia" joiden varallisuus tällä järjestelmällä karttuu. Minä tunnustaudun PL 118 §:n mukaiseksi IHMISOIKEUDETTOMAKSI "olioksi" joka on koko Euroopan "oikeusjärjestelmän" ulkopuolinen epähenkilö ...EOA päätöksen kaltainen rikosilmoitus; EIT 24221/06 ihmisoikeusvalitus ; Ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen TOIMIVALLATTOMUUSLISTALLE lahjottu henkilö ! He 55/2007 esiteltiin tahallaan väärillä asiakirjoilla "kansanedustajille". Tämän seurauksena Tuija Brax allekirjoitti 2008 "sopimuksen"; Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-"oikeudenkäynnin" ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa "yksittäistapauksissa" ! Olin jo 9. 12- 2005 valmis tekemäni SYYTEILMOITUKSEN mukaan valmis Valtakunnanoikeudessa todistamaan Suomen "oikeusjärjestelmän" tilan ... se johti mitä ilmeisimmin Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTAAN yhdessä MUIDEN EOA päätöksen 876/2/05 kaltaisten tapausetn kanssa ! Petoksen He 55/2007:stä tekee tahallinen valehtelu. Eduskunnalle ja Kansainväliselle rikostuomioistuimelle annettujen asiakirjojen mukaan Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällasia vakavia rikoksia ... PL 118 § TODISTAA kuitenkin, että tällaista "tutkintaa" ei missään nimessä haluttu; vaan He 55/2007 mukaan tehty "sopimus" oli SUUNNITELMALLISTA lahjontaa. kimmoleaks.fi - sivusto sisältää poliisille rittävät yksilöintitiedot näiden lainsäädäntöpetosten tutkinnan JATKAMISEKSI 8.9. 2005 tehdyn rikosilmoituksen jatkoksi ....Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta ja VALTIOPETOS ... PL 118 §:n tekivät JÄÄVIT henkilöt !

    VastaaPoista