Translate

lauantai 28. marraskuuta 2009

The Busines City Lahti

Sibeliustalo Lahti


Kuvassa myös Lahden kaupunginhallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Matti Kataja (kok).
Uusi Lahden artikkeli 15.11.2000 kertoo karua kieltä Lahden sosiaalitoimen alennustilasta, kun toimeentulotukiasiakkaita seisotettiin ulkosalla talvella pakkasta ollen pitkälle yli -20 astetta! Näin Busines Cityssä palveltiin sosiaalitoimen asiakkaita! 

Alla on  225 liuskaa luettavaksi aikansa iljettävyyttä Lahdesta, jossa paikallinen politiikka (kunnallinen), yhdistyi valtiolliseen ja siihen "tappokuoroon" osallistui niin Lahden KELA:n (vakuutuspiirin) apulaisjohtaja Ari Kumpulainen ja  paikallisjohtajat Jyrki Widgren ja Kari Vilkama, sekä Lahden sosiaali- ja terveysjohtaja Sirkka-Liisa Pylväs, joka omassa asiassaan "koplasi" Lahden kaupunginhallituksen toimivallan ja samalla syyllistyen törkeään petokseen 6.9.2002 saapuneessa kirjelmässä Kouvolan hallinto-oikeudelle asiassa, jossa Lahden kaupunginhallitus kokouksessaan 24.6.2002 oli käsitellyt asiaani kanteluni- pohjalta. Näin sosiaali- ja terveysjohtaja ohitti ja (otti itsellensä), omassa asiassaan kaupunginhallituksen toimivallan ja alisti "oikeisuvaatimukseni kaupunginhallitukselle 16.7.2002 - valitukseksi Kouvolan Hallinto-oikeudelle? Tämä menettely oli törkeä prosessipetos!

Lahden kaupunginhallitus ja sen puheenjohtaja Matti Kataja on siis "käsitellyt oikeisuvaatimustani 16.7.2002" nyt kohta 7½ vuotta! Lienee jonkinmoisia "Suomen ennätyksiä" tämäkin sarallansa?

Kun tähän jahtaamisen ja silkkihansikaslahtaamisen kuoroon osallistui vielä paikallinen työvoimatoimiston johto,- virkailijoineen, sekä paikallispoliisi (tutkimattomuus) ja johtava kihlakunnansyyttäjä Pekka Noronen ei "nähnyt" 19 liuskaisessa (tutkinta- ja syytepyynnössä) mitään moitittavaa ja 2,5 vuotta kestänyt toimeentulotuen / asumistuen evääminen laittomasti oli hänen mielestään täysin "normaalia"... 

Vielä kun lisätään se, että vakuutusoikeus ratkaisi valituksen edukseni ja kansaneläkelaitoksen Lahden vakuutuspiiri hävisi, niin KELA ei aluksi suostunut korvaamaan ja täytäntöönpanemaan vakuutusoikeuden päätöstä. Vakuutusoikeuden täytyi vielä erikseen "muistuttaa" - Lahden vakuutuspiiria! Samoin, kun voitin Lahden kaupungin ja sosiaali- ja terveysviraston Kouvolan hallinto-oikeudessa, niin siitähän vasta "soppa syntyikin", joka on edelleen oikeudellisesti kesken ja käymättä!!! 












 


Tämä kaupunginhallituksen toimivallan kaappaus johti siihen, ettei Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimen organisaatiouudistuksessa "löytynyt" enään Sirkka-Liisa Pylväälle "tilaan. Hän lähti Orimattilan sosiaalijohtajan vakanssille ja ikään kuin "jäähylle". No, häntä varmasti arvostettiin!