Translate

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Hyvää ja parempaa vuodelle 2012!


Mennyt vuosi oli yhtä vastoinkäymisen sumaa, mutta sitähän se on kohdallani ollut aina. Kiitos lukijoille, sillä kuten ounastelin, niin kahden blogini 500.000 kävijän rajapyykki meni juuri rikki. 


Hyvää tulevaa vuotta 2012 kaikille ja onnenhetkiä!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!


 
Kuvassa on Pohjanmaan häjyt, eli isontalon Antti ja Rannanjärvi. He olivat aikansa "kahlittuja" ja kuvan valitsin joulutervehdykseksi siittä syystä, että maassamme on lukuisia henkilöitä, jotka kukin eri syistään, ovat aikansa "sananvapaus tai oikeusturvakahlittuja" - nykyhallinnon mielivallan alamaisia.

Nyt kun on presidentinvaalit ovella ja kilpailu finaaliin kiristyy, niin ne todelliset perusarvot ja perusoikeudet, joihin prinsisiippinä kuuluu (ihmisoikeudet) on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle, jos ollenkaan. On tietysti helppo puhua vieraan maan ihmisoikeuksista ja mennä vaikkapa "kiinaan asti", mutta malkaa omassa silmässä ei tahdota nähdä lainkaan!

Kun ulkoministeri Erkki Tuomioja oli todennut Kim Jong Il:n kuoleman johdosta, että "häntä tuskin kukaan jää kaipaamaan", niin eikös heti Tarja Halosen täytynyt männä korjaamaan Suurta Johtajaa kaihosti muistellen, että "kylläpä häntä vaan jäädään kaipaamaan ja ainakin omaiset": www.nelonen.fi/uutiset/videot-ja-uutislähetykset?vt=video&vid=215540

Tsekin vapaustaistelija (kollega)  ja pitkään sen johdosta vankilassakin aikaansa viettänyt Václac Havel menehtyi pitkän sairauden murtamana maanantaina 19.12.11. Tuohon aikaan, kun Havel taisteli maansa vapauden puolesta sortovaltaa ja miehittäjää vastaan (CCCP), niin mitä teki Tarja Halonen? Hän nuoli ja mielisteli tuota sortajaa, silloista suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa, sekä toimi Itä-Saksan tunnustamiskomiteassa. Taisi tavatakin silloista Stasin johtoakin.

Tiitisen listasta on kirjoitettuna oikein kirja ja tuon kirjan kirjoittaja on Halosen nimittämä Sveitsin - Suomen suurlähettiläs Alpo Rusi. Hän kertoo tietävänsä, keitä listalla on, mutta ei kerro sitä meille ja suurelle yleisölle? Hauska veikko eikö vain!

Tarja Halonen menee Václac Havelin hautajaisiin ja muistotilaisuuteen "kuokkimaan", ja siinä mielessä lukuisat suomalaiset elävät myötähäpeän tunnelmissa, sillä Tarja ei kuulunut lainkaan Havelin aatekavereihin, joilla oli ihmisoikeudet- ja perusvapaudet etusijalla sydämissään.

(Päivitys 24.12.11):

Kuvat sen kertovat kuokkavieraasta!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Alavuden viimeiset mustalaiset on häädettävä!



Kuva lainattu Ilkka-lehdestä, joka sivuillaan 14 marraskuuta 2011 kertoi, että Alavuden kaupunginjohtaja (sektorijohtaja) Pekka Ala-Mäenpää siirtyy Lapuan uudeksi kaupunginjohtajaksi. Valtuusto oli näin päättänyt Lapualla..

Miksiköhän paikalliset ja Alavuden valtuutetut ovat pitäneet erkin "pimennossa" tästä aiheesta, vaikka olen heidän kanssaan ollut yhteyksissä. Minä kun en lue Ilkka-lehteä edes "käsineet kädessä". Satuin nyt sattumalta löytämään tuon jutun, kun googletin Pekasta valokuvaa kuvahausta?

No niin, sitten asiaan. Alavuden kaupunginhallitus oli kokouksessaan 12.12.2011 päättänyt olla käsittelemättä oikaisuvaatimustani siitäkin huolimatta, vaikka itse kaupunginjohtaja oli osallistunut Kt Oy Alavuden Vuokratalot Oy:n "häätövaroituskokoukseen 19.9.2011". Kysymys kuuluukin, että (missä roolissa sitten kaupunginjohtaja oli tuossa kokouksessa jos ei kaupungin)?

Ylipäätään on erikoista se, ettei asiaa ja oikaisuvaatimusta muodollisesti edes otettu huomioon, ennen kuin jätin asiasta rikosilmoituksen 8.11.2011. Nyt se oli edes saatettu kaupunginhallituksen tietoon? Onko se siis edelleenkään muuta kuin "kirjattu tiedoksi", vai saiko asia sille ansaitun huomion kokouksessa 12.12.11? 

Ajallisesti mielenkiintoista lienee se, että rikosilmoituksen jätöstä 8 päivä marraskuuta, ei mene kuin viikko, niin "Pekka löysi uuden duunin"..

Minun täytyykin täydentää ja yksilöidä jättämääni rikosilmoitusta ja teen sen luonnollisesti kirjallisena. Olen samaa mieltä siinä, että (todellinen) vastuuhenkilö on Vuokratalojen toimitusjohtaja Birgitta Rajala, sillä hän on törkeästi laistanut kuulemisvelvoitteen ja (pyyntömme) tulla asiassa kuulluksi, sekä asiassa on esitetty väitteitä, jotka ehdottomasti jo sellaisenaan ovat rikosasioita ja vaativat siten tutkintaa.

Kiitos, Alavuden kaupungille siitä, että ylipäätään sain tänään kokouspöytäkirjat kirjeitse tiedoksi! Toimivaltuusepäselvyyksiä ei mielestäni asiassa ole!

Selvittäkööt poliisi sitten, kun kaupunginhallitus haluaa pestä kätensä. Selvittämättä on myös jäänyt Sapsalammen 2 rivitalokiinteistön myynnin laillisuus?

Ohessa otteet kokouspöytäkirjasta 12.12.2011:





perjantai 16. joulukuuta 2011

Finn Justiinsa, kuka pelasi ja mitä pelasi ja missä pelasi?


Kuvissa ylhäältä suurlähettiläs Alpo Rusi ja alhaalla Veikko Saksi. Tuossa oikealla esiintyy huppupäisen päämiehen vierellä asianajaja Olli Santanen Jyväskylästä.

On marraskuu 2007 ja YK:n eritysavustajana toiminut Alpo  Rusi otti minuun e-mailitse yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttani perustettavan "FinnJusticia ry:n" hallituksen jäseneksi. Tuo "oikeutta suomalaisille" yhdistys oli tarkoitus perustaa kevät-talvella 2008. Toinen hallituksen jäsen olisi ollut Pro Karelia-liikkeen keulahahmoja Veikko Saksi Helsingin Töölöstä. Itseoikeutettuna puheenjohtajana luonnollisesti olisi toiminut Alpo Rusi, myöhemmin palkittuna Sveitsin - Suomen suurlähettiläänä.

Alpoon tutustuin "kirjeenvaihtokaverina", kun avustajananikin toiminut Olli Santanen   avusti Alpo Rusia - Suomen valtiota vastaan ns. "vakoilucasessa". No, kaikki varmasti tietävät asian. Kyseessä oli korvauskanne valtiota vastaan, jonka Rusi poikkeuksellisesti voitti.

Tuota yhdistystä ei koskaan perustettu ja mieltäni jäi kaihertamaan se, että oliko sitä ylipäätään tarkoitus edes perustaa? Jälkeenpäin olen mm. Veikko Saksilta saanut herjaavaa sähköpostia.. Samoin Olli Santanen ajoi juttuni päin helvettiä Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa ja hänen (kaverinsa) Tuomo Loukiala kävi Vaasan hovioikeudessa vain "kuittaamassa rahat". Kehtasi saatanan paska vielä nauraa tuomion julistamisen jälkeen minulle päin naamaa! Löytyy tunnistein: "epäkelpo poliisi", sieltä voi käydä tutustumassa aiheeseen, kun on joutunut silmätikuksi ja poliisin rakastetuksi!

Historiasta  sen verran, että asianajaja Olli Santanen toimi 1984 maineikkaan asianajotoimisto Helber Gumblerin toimistossa Helsingissä harjoittelijana, kun opiskeli lakia ja juuri tuolloin oli H. Gumbler avustajani Orimattilan kihlakunnanoikeudessa 1984 syksyllä, kun minut tuomittiin ensikerran (helvettiin) lavastetussa väkisinmakaamisasiassa. Lukekaa "lehdet 1988-2001" ja sieltä erityisesti Rikospostit ja Nykyposti, joissa artikkelin laatijana ensimmäisessä  edesmennyt rikospoliisi / päätoimittaja Raimo Vesa ja Aarre Haunia oli maineikkaan Urpo Lahtisen rikostoimittaja

Kun Helbert  Gumbler oli avustavinaan minua Orimattilan käräjäoikeudessa, niin tuomarin kysyttyä minulta, että "syytön vai syyllinen", niin nousin salissa tuolista ylös ja vastasin, että syytön. Samassa hetkessä Gumbler painoi olkapäästä minut istumaan ja vastasi, että "syyte myönnetään oikeaksi" ja tokaisi vielä minulle päälle, että "jos kerrankin vielä häiritsen häntä, niin hän lähtee avustajan tehtävistäni".. Olisi pitänyt jumalauta häiritä!! (Tähän asiaan palaan vielä, kun on aika)..

Olen miettinyt asioita monilta eri kanteilta ja sitä, että miksi minut on aina petetty. Olisin kyennyt itse hoitamaan Alavuden poliisin laittoman kotietsinnän ja rynnäkön oikeudessa. Virheeni oli se, että luotin Olli Santaseen. Luotin häneen vielä siinäkin vaiheessa, kun hän lupautui avustajakseni EU-tuomioistuimeen, kun aikomuksena oli saattaa asiani Jacob Södermania vastaan sinne, tunnistein: "Kanne EU:n tuomioistuimeen 19.3.2010". Tuolloin Santanen lupautui avustamaan minua, mutta ei vastannut puhelimeen, ei sähköposteihin moneen viikkoon, joten tein (työn itse). Käännätin vielä kannekirjelmän englanniksi ja ranskaksi virallisella kääntäjällä. Voi vain arvata, että paljonko vitutti, kun herra Olli Santanen "lupauksistaan" huolimatta ei raapaissut edes nimeään paperiin. Ilman julkista oikeusavustajaa tai asianajajaa (maisteri, kandi), asiaa ei oteta EU-tuomioistuimessa tutkittavaksi!

Päätin, että laitan tänne blogiini tämänkin, sillä mittani ja "kuppini" on todella täysi!

Ohessa Veikko Saksin artikkeli aiheeseen liittyen:




Alla FinnJustician perustamiskonsepteja, jota A. Rusi postasi YK:sta. Loput aiheeseen liittyvät löytyvätkin näiltä sivuilta blogista.










Joulupukki pelastaa EU:n..


Karlsson HS:ssa tänään 16.12.11.

Koska pukki lähtee petterin kanssa matkahan..

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Huh.. huh. Toimittajat, "asiantuntijat" ja tentti?

Iltalehti otsikoi heti MTV3:n vaalitentin jälkeen: "Soini tylytti Halosta  - aika täynnä"?

Mitä hittiä. Timo Soini rehellisesti kertoi mielipiteensä ei suostunut nuolemaan  kiiltokuvaa, kuten kaikki muut ehdokkaat teki! Pisteet Timolle!!

Maikkarin toimittajat epätoivoisesti yritti mielestäni "tylyttää Timoa", mutta siinäkin kohdin Soini hoiti homman hienosti.

Kaiken kruunasi se, että MTV3 oli kymmenen uutisissa ottanut oman vaaliasiantuntija Kimmo Grönlundin studioon "vakuuttamaan katsojille, että Timoa äänestettiin nyt sen tähden eniten, että hänellä on niin (fanaattinen) kannattajakunta. Hallelujaa! Upeeta!! Mahtavaa ja lisää tätä!!!

Paavo Ylisuuri Lipponen yritti epätoivoisesti esittää mantraansa, että "ei nyt muistella menneitä" ja "katsotaan tulevaa" plä..plä.. Katsojat näkivät valhenaamarin läpi ja äänikäyrä maikkarilla oli sen naamarin näköinen.

Sauli Niinistöllä on paljon parannettavaa tai voi käydä niin, että se "käyrä" heilahtaa..

Muista ehdokaista ei ole edes mitään mainittavaa paitsi se toinen Paavo, enkä nyt tarkoita sitä kolmatta "Haavisto". Paavo osasi typeryydellään taas naurattaa.. Ties monenko kerran hän hoki, että "on joskus tavannut Putininkin"..

(Päivitys 15.12.11, klo. 23.30)

Tänään oli vuorossa YLE:n vaalitentti ja ulkoministeriön tiloissa Katajannokalla.

Tentittävät joutuivat vastaamaan  mm. "mikä on sotilaan varustus ym." ja tekemään leikkisästi viikkokalenteriaan "ketä tapaavat ja missä tapaavat ym." , kaikkea kivaa kuin koululuokassa konsanaan?

En enään katso yhtään presidenttivisailua, ennen kuin on viimeiset väittelyt. Tuli mitta täyteen näistä kahdesta hupailusta.

MTV3 vaalitentissä Timo Soini sanoi Tarja Halosesta, että "monta lasikattoa on murtunut. Aika on täysi". Nyt HS otsikoi: "Soiniltakin kehuja"?

Päätelkööt kukin tykönään tuon "lasikaton" merkitystä:

tiistai 13. joulukuuta 2011

Päivälleen 20 vuotta sitten ja vielä perjantaina..

Ei tarvinne mainita, kenen kuvaa lainaan. SK onkin parhaansa mukaan sensoroinut kaiken! Ymmärrän, että Jakke on niin hyvä jätkä?

Olin erään kansalaisjärjestön jäsenenä ja kutsuttuna vierailulla Helsingissä 13.12.1991.

Tuolloin olin valvonut edellisen yön, kuten nytkin. Opiskelin lakia ja luin koko yön.. Minua harmitti, kun olin luvannut lähteä ko. reissulle ja tilausajo lähti Lahden torin kupeesta klo. 07.00.

Meitä oli jotakuinkin 30-40 henkeä Lahdesta ja vierailimme mm. KKO:ssa ja sitten viimeisenä kohteena oli eduskunta, jossa oli alustavasti sovittu ennalta muutamien kansanedustajien tapaaminen.

Tuolloin sain havaita joutuneeni vaarallisen henkilön kirjoihin ja siis jonkinlaisen "terrorististatuksen". Löysin itsestäni 3 kpl valokuvia vahtimestarien pöydän sisävälikköön kiinnitettyinä, eduskunnan ylätasanteelta pääoven oikealtapuolelta sisään mentäessä.

Hallussani on vielä videofilmi jota en ole digitoinut esim. dvd-levylle, jotta sen saisi napattua tänne blogiin. Täytynee tehdä se nyt jossain vaiheessa, niin saa levitykseen ne kovin "salatut ja vaietut" kuvat. Kaiken kaikkiaan valokuvia - ohjeistuksineen oli 5-6. Nuo kolme itsestäni oli etu- ja kaksi sivuprofiilia ja poliisin rekisteristä.

Huumorilla olen aina eri keskusteluyhteydessä heittänyt, että "kenenköhän au-lapsosia ne muut kuvan henkilöt oli"..?

Olen tästä aiheesta varsin perusteellisesti kertonut tunnistein "eduskunnan musta lista" ja löytynee sieltä. Kuvat lisään tänne myöhemmin.

Minkälainen on ihminen, joka tekee lähes koko "elämän työn" siittä, että saisi jahdattua, kiusattua painostamalla, käyttäen suhteitaan, runsain määrin rahaa, virka-asemaansa ja koko poliittista habitustaan siihen, että vain "epähedelmä jälkikasvu" loppuunpalaisi ja päättäisi päivänsä "omankäden kautta"?

Tämä kaikki alkoi kohdallani jo 1969, kun olin vasta 4 vanha ja putken päässä ei vieläkään kohta 43 vuotta kestäneenä näy valoa?

Minut on jo saatu "rikki" ja olen kohta vuoden ollut sairaslomalla. Taudinkuvaa ym. potilastietojani en todellakaan täällä tule revittelemään, mutta lukijan ei liene vaikea päätellä mistä on kyse.

Jacob Södermanille toivotan jouluja ja samalla esitän pyynnön. Mene hoitoon ja lopeta jo minun jahtaamiseni. Tarvitset kipeästi apua ja äitini sitä ehkäpä sinuakin kiepämmin. Jos Teitä onnistaa, niin saatatte löytää itsellenne saman hoitolaitoksen tiloista. Siellä voitte sitten verestellä menneitä..

Hyvää joulunodotusta kaikille ja ehkäpä jo jouluntietämillä menee kahden blogin 500.000 kävijän rajapyykki rikki?

Jatkuu***

(Päivitys 15.2.2017):

Videofilmi noista kuvistani: https://www.youtube.com/watch?v=J4vwqGWAbC8&feature=youtu.be

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Presidentti SEn todisti: Lipponen ja Ahtisaari, petasi Jacob Södermanille EU:n oikeusasiamiehen viran 1995!


TV 1 Arto Nybergin haastattelussa Tarja Halonen  kertoi tänään että "hän oli esittänyt toiveen vaalien alla 1995, että hänet nimetään ehdokkaaksi perustettavaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusasiamiehen virkaan. Hänellä olisi ollut nostetta siihen tuolloin. Halonen jatkoi, että silloinen presidentti (Ahtisaari) ja pääministeri (Lipponen), estivät hänen haaveensa *vaaliperusteena*? Mihin unohtui Jacob Söderman, joka jo aiemmin tuolloin oli ilmoittanut halunsa- ja pyrkimyksensä EU:n ensimmäiseksi oikeusasiamieheksi. Tuli valituksi kesällä 1995.

Molemmat perustettavat instituutiot olivat tuolloin Suomen esityksiä ja ikään kuin "lahja" Unionin jäsenyydestä. Oi, voi, että me osataan? Realiteettihan oli, että emme olisi voineet saada molempia "EU:n oikeusasiamiesinstituution ja EN ihmisoikeusasiamiestä". Toisen oli pudottava ja Jacob tarvitsi kipeästi "suojelua" - ihmisoikeusvalitustani vastaan EN IOK:ssa. Lopuilta Suomi ja Söderman saikin sen tehtyä tyhjäksi 1997, mutta pitikö se "raporttikin vielä hävittää"..


Oliko Tarjan möläytys viimeinen kosto Paavolle ja ikään kuin "varmisti" sen ettei hän pääse toiselle kierrokselle? Demariperheessä on kyllä asiat ja henkilösuhteet pahasti vialla!


(Tekstiä muokattu, pienin lisäyksin 5.12, klo. 11.10).

Suorat lähetykset ovat "vaarallisia". Meillä on poliitikoilla ollut tapana sanoa hokemaan asti, että "kuulumme eurooppalaiseen perheeseen". Minä siis voin sanoa, että "tälläinen perhe meillä on".  Kokemusta muista "eurooppalaisista perheistä" itselläni ei ole, mutta tämä meidän on vahvaa itä-eurooppalaista tasoa!

- Valtaoikeuksien karsimisen suhteen Halonen totesi haastattelussa, että "tahtoo juridiikka ja politiikka mennä sekaisin". Näinhän se on aina ollut. Taas kehuttiin "Södermanin kompromissia", eli jos hallitus (pääministeri) ja presidentti ovat erimieltä, niin eduskunta kutsutaan erotuomariksi.

Kostiko Tarja Halonen - Ahtisaarelle asettumalla SDP:n esivaaliin 1999. Söderman ei "kostanut". Hän oli uhonnut haastavansa Ahtisaaren vaikka yksin!

Kaiken kaikkiaan erinomaista työtä YLE:ltä ja kannattaa katsoa koko haastattelu: http://areena.yle.fi/video/1323026105185

lauantai 3. joulukuuta 2011

Hyvä Paavo..

Olet jälleen kerran oikeassa Paavo!

Se on etelän metian metiapeliä kaikki tyynni, että Sinun todelliset kannatuslukusi salataan. Ihmiset nyt vain "kuvittelevat", että käynnissä on joku presidentinvaali. Mutta kun ihmiset lopettavat "kuvittelemisen" ja ihan tosissaan *tajuavat*, että vaalipäivä lähestyy, niin kaikki ampuvat äänestämään miljoonaparvissa, kuin paskakärpäset kivan kääryleen kimpussa Sinua ja oi juuri Sinua.

- Minä tiedän, että etelän metia Sinut viimeksikin pudotti ja sitä ennen ja jo..

- Tiedän myös Sinun vaietun totuutesi, että maata kiertää kaksoisolentosi "Eino Paavo", et Sinä. Todellinen Paavo makoilee happikaapissa ja kerää voimia tosikoitokseen toiselle kierrokselle. Vain silloin tulee aito Paavo esiin turneeseen!

- Olen saanut kuulla luotettavista lähteistä, että Sinulla on oma tutkimuslaitos Keminmaalla joku "Suomen G-mittaus" ja saat tasatunnein tietoa *todellisista* gallupluvuista.

- Sinä pelastat Paavo Suomen keskustapuolueen ja nostatat kertaheitolla kannatusluvut puolueessa uusiin sfääreihin ja sinne minne niiden pitääkin kohota 35% tietämille..

Muistellaan yhdessä Paavo oi, niitä kulta-aikoja kun oli vielä ihan omat jalasmökitkin. Paavo on rehdein ja aitosuomalainen  tosimies.

perjantai 2. joulukuuta 2011

WinCapita / EOK Ry. / huipputuristit!

Onnittelen Vantaan käräjäoikeutta ja syyttäjä Mika Appelsiinia, a) hyvin ajetusta syytteestä ja b) oikeutta oikeanlaisesta tuomiosta: "4 vuotta vankeutta törkeästä petoksesta Hannu "robotti" Kailajärvelle".

Taas oli nähtävissä, että huipputuristit mm. Olli Santanen olivat "helpon rahan lähteillä"..


Olin huomaavinani uutiskuvista, että Vantaalla oli EOK Ry:n huijarikoijari Pitkänenkin, jonka tyyliin puhelimessa on nudistimaisesti vain "huudella ja vittuilla".. Vieläköhän huutelee?

Japanissa osataan tehdä "robotteja" ja ehdotankin, että Hannu Kailjarven kannattaa vapauduttuaan lähteä sieltä hakemaan oppia..

Täällä Kailajärvi esittelee robottiaan eli "signaalijärjestelmää" flappitaululla, kun hups. järjestelmä ei vielä ollut valmis: http://www.hs.fi/kotimaa/WinCapitan+Kailaj%C3%A4rvi+aikoo+valittaa+tuomiostaan+/a1305550548466

Mikäli em. linkki ei aukea, niin meneepi alla olevaan HS:n juttuun Sanomien sivuille ja klikkaa sieltä. Tuo video on hauskaa katseltavaa.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Paavo Lipponen epätoivon suossa..


Kuva lainattu US:n sivuilta (Roni Lehti/Lehtikuva).

Paavo Lipponen on toiseksi hauskin "paavoehdokas".

SAK ei tue Isoa Paavoa ja ei tarvinne kysyä miksi. Jopa vanha ja vahva ammattiliittokin ymmärtää sen, että rahalle on parempaakin käyttöä, kuin heittää se "Paavon pohjattomaan kaivoon".

Hesari julkisti galluppeja tänään, että Paavon kannatus on jässähtänyt 7%. Niin, tämänhän on tiennyt jo erkkikin ja Timon kannatus on siellä 9% tietämillä ja noouusuussa..

Puoluesihteeri Mikael (ei arkkienkeli) Junger, oli vakuuttanut, että "Lippoisen kannatus ja kampanja alkaapi näkyä vasta joulun jälkeen"..

Tässä on blogistikin samaa mieltä, sillä "Jeesus astuu esiin", jota ei voi olla huomaamatta edes SDP!


Etsin avustajaa, joka ei pienestä säikähdä ja on Juristi, ei nudisti!


Kuvassa KKO:n oikeusneuvokset ja pöydän päässä istuu presidentti (ei tasavallan presidentti). Korkein oikeus on nätti ulkoapäin katsottuna, mutta onko se "nätti sisältä"?


Tarkoituksenani on, haastaa valtio oikeuteen KKO:n ratkaisuistaan 28.10.2009, dnro H2009/137 ja 21.11.2011, dnro H2010/166.

Kyseiset alla olevat ratkaisut, liittyen lainvoiman saaneen tuomion purkuhakemukseen ovat selvästi ja kiistattomasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaamien: "Backlund v. Suomi 36498/05 ja Grönmark v. Suomi 17038/04, linjauksen vastaisia. Tuomiot annettu EIT:ssä 6.7.2010.

Pyydän ottamaan yhteyttä blogissani olemaan e-mail -osoitteeseeni ja lupaan avustajaksi haluavalle täyden "työrauhan ja henkilösuojan", mikäli haluaa tässä asiassa asiani ottaa ajaakseen.

En enään viitsi soitella erinäisille "juristeille", joita jotkut pitävät jopa alansa "huippuina", minun suhteeni he ovat olleet pelkkiä pelaajia, ei (asianajajia)!












lauantai 19. marraskuuta 2011

Euroopan presidenttiehdolla ollut sanoo, että haluan sittenkin Suomen presidentiksi, sillä..

"Demokratiaa väheksytään ja vähemmistöihin käydään kiinni".. Nämä näyttäisi olevan Paavo Lipposen teesit, kun katsoin Ykkösaamun tänään: http://areena.yle.fi/video/132169399364!

 


"Iso Paavo" on joutunut jostain kumman syystä nöyrtymään, sillä nyt hän suorastaan kehuu ja ellei "kehu", niin puolustaa perussuomalaisia? Häh! Kyllä, totta se on..

Paavo kertoi, että hän on peräti puolustanut perussuomalaisia Euroopassa. Tätä ei usko, erkkikään..

Paavo kertoi, että hänellä on "paljon kavereita" perussuomalaisten riveissä". Huh, että tämäkin vielä!

Paavo kertoi, että "jopa eduskunnassa halveksutaan demokratiaa". Nam! Tässä asiassa erkki on täysin samaa mieltä, mutta Paavo ei näille asioille tee mitään, oli presidentti tai ei. Paavoa huolestuttaa nyt ainostaan se, ettei kannatus olekaan lähtenyt "lentoon", vaan on samassa kuin Timo Soinin 8 %. Paavo sorry, mutta Joulukuun gallupmitoissa on se ero, että Timo on lähtenyt nousuun ja Sinä et.

Tämä toinen "Paavo", eli Väyrysen Pate, yrittää vimmalla ihan ite laatia perustuslakiakin uusiksi, jos hänet valitaan. Tähän puuttui asiallisesti ja hyvin emeritusprofessori Antero Jyränki menneellä viikolla ja totesi, että "se on pääministeri, joka edustaa suomea Europpa neuvoston kokouksissa ja eurooppapolitiikassa. Näin olisi pitänyt jo olla 1995 alkaen, mutta presidenti Ahtisaari ja Halonen ottivat ja omaksuivat jostain syystä, "omat linjat"?

Antero Jyränki oli muuten jo presidentti Urho Kekkosen erityisavustaja, joten kyllä mies tietää, mistä puhuu.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Nolo päätös Halosen presidenttikaudelle!



Kuvassa kättelevät kaksi presidenttiä, joista vain toinen jää historiankirjoihin ryhdikkäänä suurmiehenä ja toinen taas "öhöm"..

Tarja Halonen ei uskaltautunut ryhtyä kilpailemaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusasiamiehen paikasta, vaikka meidän ainut kommari ja KGB:n agentti Jaakko "Jakke" Laakso oli salassa sitä ihan Tarjalle räätälöinyt.

Iltalehti pääkirjoituksessaan tänään:

"Salamyhkäisestä operaatiosta vesiperä"

"Suomen Kuvalehden mukaan kyse on Euroopan neuvoston (EN) aikanaan Halosen itsensä aloitteesta perustamasta ihmisoikeusasiamiehen tehtävästä. Virkaa ovat tähän mennessä hoitaneet espanjalainen Euroopan parlamentin ex. puhemies José Maria Gil-Robles ja ruotsalainen Olof Palme-keskuksen johtaja Thomas Hammarberg. Vuonna 2006 täytettiin, Suomen ehdokas oli oikeuskansleri Paavo Nikula.

Ihmisoikeusasiamies edistää ihmisoikeuksia koskevaa tietämystä ja kunnioitusta EN:n jäsenmaissa. Halonen on useaan otteeseen maininnut kiinnostuksestaan lähteä kansainvälisiin tehtäviin, joten tehtävä olisi *sopinut* hänelle "idean äitinä" mainiosti.

Riittävän kannatuksen kokoon juoksija on toiminut Jaakko Laakso (vas), joka loi Euroopan neuvostossa näyttävän uran ja nousi EN:n puheenjohtajistoon. Laakson toiminta ja aktiivisuus ärsyttivät pääministeri Paavo Lipposta, ja SDP tiputti hänet 2003. Kummastutta SK:n uutisessa herättää sekin, että asiaa kerrotaan junaillun salaa hallitukselta ja ilmeisesti myös EN-suurlähettiläältämme.

Laakso lienee kysynyt Halosen suostumuksen kartoitukselleen jo aluksi. Kannatusta löytyi *tarpeeksi*, mutta silti Halonen harkitsi pitkään ja vastasi lopulta "kiitos ei". Perustelut - kuusivuotinen toimikausi ja Stasbourgiin muutto - ovat toki ymmärrettäviä, mutta nehän olivat kai jo alun perinkin tiedossa. Miksi siis koko vaivannäkö? Ehkä tehtävä ei sittenkään vastaa entiselle presidentille *sopivaa tasoa*.

Toisen kautensa Halonen on tarponut läpi joskus hammasta purren. Politiikkaa läheltä seuraaville toisen kauden anti on ollut pettymys, mutta suurelta yleisöltä presidentti sai arvosanaksi 8- tuoreessa kyselyssä (AL 30.10.2011).

Myös Martti Ahtisaari oli presidenttikautensa loppupuolella negatiivisen julkisuuden kehässä. Onneksi ulkomailla muistettiin hänen näyttönsä sovittelijana ja siitä alkoi hänen uusi nousunsa. Se huipentui Nobelin rauhanpalkintoon 2008. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Ehkäpä korkeamman statuksen näkyvämpi ja lyhytkestoisempi projekti vielä löytyy Halosellekin".

Hoh.hoijaa, huokaisee jo erkkikin ja toivoa sopii, että rouva presidentille tarjotaan edes YK:n pääsihteerin virkaa, joka olisi sit varmaan Halosen arvolle sopiva virka?

Presidentti Haloselle kannatusta kerännt ex.kansanedustaja Jaakko Laakso on nykyään Azerbaidchanin presidentin asiamies".

Huom! Kuvan Jaakko Laakso ei onneksi ole mitään sukua!!

Muistan, kun aikoinaan eräs Jaakkomme "jännitti äänestystä EU-parlamentin pääsalin verhon takana". Sekin päätyi lopuksi suomelle nolosti.

Lainaus: IL tänään 9.11.2011.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Paska oli ennen hyvää lannoitetta pelloilla ja nyt se on jokin "tuotannontekijä" ihmisten niskassa!


Kuvassa nuija vaihtaa haltijaansa tosinuijalle. Kuva googlen kuvahausta ja kuvassa vasemmalla Alavuden Lions clubin charter pj. Birgitta Rajala.

B.Rajala on myös Alavuden Kt Oy Vuokratalojen toimitusjohtaja ja meidän perhee jahtaaja. Kun 11.10.11 kirjoitin "yhteisöllisyys" -tunnisteen alla kirjoitukseni "kun mikään ei riitä", niin se myös tarkoitti sitä, että paskaa sataa kaatamalla niskaamme ja edes oikaisuvaatimuksemme Alavuden kaupunginhallitukselle ei ole saanut osakseen laillista käsittelyä, niin oheistan tähän rikosilmoituksen 8.11.11 (tänään) kaikkine liitteineen:





















Eihän tässä kertakaikkisesti voi odottaa objektiivista ja tasapuolista käsittelyä, kun ottaa huomioon, että Vuokratalojen hallituksen pj ja pitkäaikainen keskustapuolueen vaikuttaja Aarno Lampinen on a) Kt Oy Vuokratalojen hallituksen puheenjohtaja ja sitten "ristisiitos", b) hän on kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja: