Translate

tiistai 16. joulukuuta 2014

Miksi media vaikenee isyyslain käsittelystä eduskunnassa?




Kuvan herra Jacob Söderman oli vanhan lain ja vielä voimassa olevan vuoden 1976 isyyslain kokonaisuudistuksen vahvoja vaikuttajia ja taustaarkkitehteja. Hän oli Ahti Karjalaisen (II) hallituksen oikeusministeri (1971) ja kansanedustaja  juuri noihin aikoihin, kun isyyslakia 1974/75 uudistettiin.

Nuori oikeusministeri Jacke puheillaan suututti silloisen presidentin Urho Kekkosen, lausahtamalla jossain päin pohjanmaata, puolueensa SDP:n iltamissa, että "tämä maa ei enään presidenttiä tarvitsekaan, kun hän on oikeusministeri".. Kekkonen ei erottanut saati vaatinut Södermanin eroa, Hän erotti koko hallituksen ja Jacke sai nauttia ministerinpestistään  kuukauden 1.10.1971 - 29.10.1971.

Kun lakihanketta käsiteltiin 27.11 perustuslakivaliokunnassa, niin samaan aikaan oli valtamedialla ja kansanedustajilla jotain paljon "järisyttävämpää" käsittelyssä eli homolainäänestys? Nyt kun eduskunta istui isyyslainuudistuksen käsittelyssä eilen 15.12, niin kuinka ollakaan, yksikään media ei asiasta lausunut, saati uutisoinut sanaakaan?

Tänään uutisvirran täyttää *sopivasti* Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion valmisteluistunto Helsingin käräjäoikeudessa. Sattumaako? En usko, sillä olen viimeisten 20 vuoden aikana, niin paljon nähnyt tätä "mediapeliä".. Valtamediaamme ohjaillaan ja joissakin kohdin valtamediakin on ja osallistuu vahvasti politiikan tekemiseen, sellaisenaan, kun sen annetaan näyttäytyä suurelle yleisölle, eli meille kansalaisille.

Jään mielenkiinnolla odottamaan median hitaita heräämisiä tästä "syväkoomasta" ja odotan jatkoa meidän kolmelle "itäisenmaan tietäjälle", jotka tämän juridisenpohdinnan aloittivat perustuslakiblogissaan 1.10.2014. He olivat: Tuomas Ojanen, Juha Lavapuro ja Martin Scheinin. Juttu oli otsikoitu: "Toistuuko vuoden 1976 isyyslain voimaanpanolain syrjivä perintö". 

Tätä blogia on tähän mennessä jaettu 1 210 387, joten sen verran napsahtaa "aamupostia", kun klikkaan enteriä.

Hyvää joulua kaikille lukijoille ja parempaa uuttavuotta 2015!

Eduskunnan eilinen tiedote:



(Päivitys 23.12.2014):

Ohessa verkkouutisten  artikkeli ja sitä mukaillen, voidaan todeta, että ns. "jälkisuomettuminen" voi ja elää vahvana keskuudessamme. Siitä ja sen olemassaolosta yhtenä esimerkkinä on blogisti itse ja tällä viittaan, että kun kahta blogiani on luettu onnettoman kävijälaskurinmukaisesti yli 12 miljoonaa ja jaettukin yli 1.2 miljoonaa, niin siitäkään huolimatta ns. "valtamedia" ei ole halunnut löytää niitä?

Muistutin 22 päivä siittä mm. MTV:n päätoimittajaa ja muutamaa muuta, jotka ovat varjelleet Jacob Södermanin immuniteettiä.

Joulurauhaa!



(Päivitys 24.1.2015): Uudistettu isyyslaki astuu voimaan 1.1.2016 ja luonnollisesti tarkoituksenani on ajaa isyydenvahvistuskanne heti sisään tammikuussa 2016. Nyt ei julkisella oikeusavulla saata olla eturistiriitaa, vaan tehtävä on otettava vastaan. Tässä hieman OM:n faktaa ym:









keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Hävytöntä menettelyä Vaasan hovioikeudelta!



Anneli Auerin kuva lainattu Alibista.


Hovioikeuden tuomio annetaan vasta ensi vuonna. Ulvilan murhan hovioikeustuomio annetaan ensi vuonna, toisin kuin on kerrottu. Lykkäämistä perustellaan "jutun laajuudella ja tuomareiden työkiireellä"?

Hieman jään ihmettelemään, että onko murhasta syytetyllä kohtuus- ja oikeusturvanäkökohdat huomioiden, ikään kuin "vapaata-aikaa" odotella, että tuomarit osaavat päättää hänen syyllisyydestään tahi vapauttamisesta. Jos eduskunta ja kansanedustajat paiskivat nyt "ylitöitä", että saavat lakiesitysruuhkaa purettua, niin voisi kohtuudella odottaa, että oikeushallintokin tekisi omansa, ainakin vakavien ja laajasti julkisuutta saaneiden rikosjuttujensa osalta!

Toivotaan nyt kuitenkin, että Anneli Auer saa "varmuuden asialleen", ennen ensijoulua 2015?

(Päivitys 11.12.14): Hovioikeuden lehdistötiedote:


maanantai 8. joulukuuta 2014

Onko blogini syytä kaikki tää?



(Päivitys 12.12.14): Valitukset Vaasan Hovioikeudessa ovat tässä asiassa peruutetut tänään, niin valittaja Laakson, kuin syyttäjä Pelkosen osalta!

Vaasan hovioikeus lähestyi minua 5.12.14 päivätyllä sangen erikoisella ja kysymyksiäkin herättävällä päätöksella, dnro 14/364, joka koski minulle määrätyn avustajan vaihtamista. Katso blogipäivitykset 16.11, (päivitetty 19.11.14) ja 21.11.14.

Olin ilmoittanut hovioikeudelle e-mailitse 19.11, että vastaan itse varsinaisvalituksestani 12.3.14, jonka laati puolestani aa Jari Kattelus. Ilmoitin myös, että "irtisanoin hovioikeuden minulle määräämän asianajaja Mikä Kinnusen mm. sillä perusteella, että hän oli asiassa asenteellinen ym".

Tämän jälkeen 21.11.14 annoin vastaukseni Vaasan hovioikeudelle, jossa nimenomaisesti perustelin oikeudenkäyntiavustajan määräämistä mm. seuraavasti "19.11.14 jouduin pakosta irtisanomaan minulle jo määrätyn asianajaja Mika Kinnusen. Hän oli sopimaton ja eturistiriidan ajama. Hän teki puolestani toimia, mihin en ollut antanut lupaa. Hän ei edes soittanut tai muullakaan tavoin ottanut yhteyttä päämieheensä, kun hän otti "tehtävän" vastaan 3.11.2014". Tuo eturistiriita selviää blogipäivityksestäni 19.11.14!

Nyt hovioikeus teki päätöksensä, jossa oleellisimpana perusteluinaan käyttää minun sähköposti-ilmoitustani 19.11, mutta ei sanallakaan viittaa itse vastaukseeni 21.11.2014? Kuitenkin aa Kinnunen oli 19.11.14 hovioikeudelle toimittamassaan kirjelmässä "pyytänyt, että hänet vapautetaan avustajan tehtävästä, koska hänellä ei ole enää edellytyksiä jatkaa tehtävässä".

Hovioikeus ratkaisunsa perusteluissa toteaa,

1) Oikeusapulain 9 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi käsiteltävänään olevassa asiassa oikeusavun saajan tai avustajan perustellusta pyynnöstä ta pätevästä syystä omasta aloitteesta peruuttaa avustajan määräyksen ja määrätä toisen avustajan. Oikeusavun saaja ei voi siten itse irtisanoa tuomioistuimen hänelle määräämää avustajaa.


2) Asianajaja Kinnunen hoitaa yleisesti rikosasioita Vaasan hovioikeudessa. Laakson hovioikeudelle Kinnusen toimista toimittava selvitys ei osoita, että Kinnunen olisi toiminut tässäkään asiassa vastoin hyvää asianajotapaa taikka että hän olisi muutoin sopimaton tehtävään. Laakso ei näin ollen ole esittänyt perusteltua syytä avustajan vaihtamiseen.

3) Myös Kinnusen hovioikeudelle toimittama pyyntö perustuu ensisijaisesti siihen, että Laakso on vaatinut häntä luopumaan tehtävästä. Pyyntöä ei voida edellä mainituista syistä pitää perusteltuna. Ottaen kuitenkin huomioon, että Laakso on arvostellut blogikirjoituksissaan varsin kovasanaisesti Kinnusen toimintaa asiassa, Kinnusen ei voida kohtuudella edellyttää jatkavan Laakson avustajana vastoin tahtoaan. Kinnusen hakemuksesta on pääteltävissä, ettei hän halua jatkaa enään tehtävässä.

Erikoiseksi tuomari, hovioikeudenneuvos Pirkko Loukosan päätöksen tekee se, että se antaa nyt ymmärtää, että tuomari käy jo ennalta jonkinlaista "blogioikeutta", sillä sanallakaan ei viitattu siihen, että aa Mika Kinnunen olisi pyynnössään 19.11.14 hovioikeudelle viitannut "Laakson blogikirjoituksiin"? Eihän se olisi mahdollistakaan, sillä blogipäivitys tapahtui sen jälkeen, kun aa Kinnunen oli pyytänyt vapautustaan hovioikeudelta!

Minulle nyt kuitenkin määrättiin pyytämäni ja esteetön avustaja, joten asia siltä osin ok. Tässä hovioikeuden päätös, sekä syyttäjän vastauksesta tiedottaminen 25.11.2014 ja vielä tuo e-mailini hovioikeudelle 19.11.2014:








(Päivitys 8.1.2015) Tässä tämä Vaasan hovioikeuden päätös 19.12.14 valituksen peruutuksesta:



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Karlsson HS 7.12.2014



Kun niukkuutta jaetaan oikeushallinnossa, kuten myös poliisissa, niin onhan se "seksikästä" apinoida tuolta Atlantintakaa Obaman esityksiä, kun ollaan aidon huolissaan mustien lahtaamisesta ym. epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Meillä peräpohjolassa ei ole vielä edes "ammuttu erkkiäkään"..

Hyvää itsenäisyyspäivää!