Translate

tiistai 13. lokakuuta 2020

Vastuuta kantava ja suomalaisten terveydestä, sekä turvallisuudesta huolehtiva pääministeri, vai marionettimannekiini?

 


Sanna Marinin hallitus on alusta asti kompuroinut ja nyt on ensimmäinen tosi testin paikka, kun kokoomus jätti sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiurusta (SDP) epäluottamuslauseen 9.10.2020. On selvää, ettei näin vakavassa asiassa ole kyse enään "yksittäisen ministerin erheestä", vaan koko hallituksen vastuunpakoilusta kansallista terveyttä- ja turvallisuutta koskevassa kysymyksessä ! Linkki ylen juttuun: yle.fi/uutiset/3-11588257

Yliopiston politiikantutkijakin on ihmeissään ja toteaa, ettei Antti Rinteen eroa pääministeriydestä joulukuussa viimevuonna voida edes rinnastaa nyt kyseessä olevaan asiaan, sillä kansallista terveysuhkaa ja pandemiaa on vähätelty ja kasvomaskien turvahyötyjä pimitetty tavalla, joka on anteeksiantamatonta covid-19 viruksen tappavuuteen suhteutettuna !


Sosiaali- ja terveysministeri on syyllistynyt vastuunpakoiluun ja suoranaiseen valehteluun kasvosuojien (maskien) hyödyistä alusta alkaen ja korostanu HVK:n valmiutta pandemiaan, vaikkei suojamaskeja ja varusteita ole ollut riittämiin edes perusterveydenhuollossa. Suomella oli tammikuusta 2020 aikaa varautua ja 2-3 kuukaudessa ennättää jo paljoon.. Tässä linkki MTV juttuun: 
mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkija-ihmeissaan-maskikohun-uudesta-kaanteesta-taman-rinnalla-antti-rinteen-epamaaraiset-posti-puheet-nayttavat-harmittomalta-kompuroinnilta/7953314#gs.ilmk1q

Lienee selvää, että PS tukee tätä kokoomuksen aloitetta ja tänään KD antoi sille tukensa: verkkouutiset.fi/kd-tukee-epaluottamusta-krista-kiurulle/#c1b9c539

Keskustan eduskuntaryhmän pj. Antti Kurvinen on ollut tänään vähäsanainen tuestaan Krista Kiurulle ja Kurvinen "pelaa aikaa", toteamalla, että Kiurulta ja STM:ltä odotetaan selvitystä..?

Huomenna on sitten totuuden paikka ja nyt keskustalaisetkin joutuvat kuuntelemaan sitä "vähänkäytettyä omaatuntoaa", tai olla äänestämästä oikein jos sitä omaatuntoa ei ole ollenkaan??

Joo, älkää ihmetelkö kun linkit ei toimi, mutta Teidän on ne helppo itsekin hakea. Tää blogi on laitettu banniin jo aikapäiviä sitten, linkkien osalta.

(Päivtys tiistai illalta):

Krista Kiuru oli A-Studion vieraaksi lopuilta saatu, aikansa mediaa vältellen ja oli vastenmielistä kuunnella hänen kiertelyä ja kaartelua, sekä jankutukseksi saakka vetosi "poikkeusoloihin" - ikäänkuin eläisimme nyt "normaalioloissako"? Laitan tähän lopuksi Ilta-Sanomien viimeisen päivityksen aiheesta paperitulosteena:




(Päivitys 14.10.2020):


PS:n eduskuntaryhmä tukee kokoomuksen välikysymystä, ilmoitti Ville Tavio (kuvassa), eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Tässä HS:n linkki, jos toimii: hs.fi/politiikka/art2000006669216.html

Eduskunta äänestää Krista Kiurun (SDP) luottamuksesta tänään klo. 13.45 ja heitän sitten äänestystulokset tänne. 

Keskustan pj. Annika Saarikko eilen oli kertonut, että keskustalle oli riittänyt "saadut selvitykset" ja he tukevat Kiurua..

(Päivitys 14.10.2020):

Keskustan rivit eivät rakoilleen ja kaikki seisoivat SDP ja Krista Kiurun takana, kuin sotilaat talvisodassa Marsalkka Mannerheimin ja Suomen takana - punikkikommareita vastaan! Keskusta on vahva takuumies vihervasemmistokommarihallituksellemme, joka on vienyt ja tulee viemään viimeiset "siemenviljammekin". Turve, tuo kriisiaikojen varavoima ja huoltovarmuuden kannalta keskeinen enrgiantuoja on jo viherkomukoiden toimesta viety !!

Äänestystulos oli odotettu 106 - 79, poissa 13 ja 1 tyhjä.

Hyvä näpäytys hallitukselle kaikkinensa, mutta eihän nämä narsistiset missityttöset edes tajunneet mistä oli kyse ja mitä olivat tehneet! Ihmishengillä kun ei niin ole väliä..??


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti