Translate

tiistai 25. toukokuuta 2010

EOK rahastusta, vai kusetusta. Vastaan: molempia!



EOK ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen Rovaniemeltä ilmoitti odotetusti, että "lähtee tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa Lapin vaalipiiristä". EI muuten, mutta "juuri siksi, että häntä oli oikein perusuomalaisten Timo Soini ihan itse pyytänyt". Tämä ei siis tullut "pyytämättä ja yllätyksenä", vaan Soinin itsensä pyynnöstä..

Jotakin rootelia ehdokkuudelle voisi olla silläkin, että tämä *epäoikeudenmukaisuuden esitaistelija*, jonka toimintatapoihin/ideologiaan "eurooppalaisesta oikeusturvasta" kuuluu se, että häneltä apua ja jäsenyyttä yhdistyksestä pyydettäessä "kun talo palaa jo", niin hän tulee ystäviensä Petter Kavoniuksen ja kumppanien kanssa ja "heittää pensaa liekkeihin". Hän ja eduskunnan oikeusasiamieheksi loppusyksyllä 2009 pyrkinyt Kavonius, *löysivät* eduskunnan jättävän eläkeläispakolaisen Jacob Södermanin ja kuin taivaanlahjana saivat "ylipuhutuksi" kunniajäsenekseen..

Tämä EOK on aivan erityisesti ansioitunut WinCapita casessa ja *köyhien* pyramidihuijarien jutussa! Juntunen onkin kehunut, että heillä on jäsentiliään kartuttamassa yli 2000 Capitalaista.. No, ilmeisesti se ei vielä ole riittänyt, vaan nyt lähretään eduskuntaan ja "laitetahan kerralla Suomen lait ja oikeus kuntohon"!

ÄLKÄÄ USKOKO ALENNUSMYYNTEIHIN OIKEUDEN- JA OIKEUSTURVAN ALALLA, NIMITTÄIN SITÄ EI OLE!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti