Translate

tiistai 20. syyskuuta 2011

Astuuko vielä "musta orhi" kehiin?


KHO:n ikäpresidentti ( 68 v.)  Pekka Hallberg ilmoitti itsensä presidenttikilpaan tänään.

Helsingin Sanomat siteerasi sanomalehti Karjalaista, jossa Pekka oli kertonut, että "häntä oli houkutellut monikin puolue ehdokkaaksi". Hmm.. No, voisi uskoa kekustan kysyneen, kun heillä on tuo ikuinen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen, joka jo nuorena poikana oli kaveripiirissä tokaissut, että "hän on vielä johnahiin tämän maan presidentti". Paavohan oli itse Kekkoisen oppipoika ja osaapi kaikki metiatemput.

Pekka Hallberg totesi antamassaan lehtihaastattelussa, että *avoimen demokratian puolesta olisi oikein, että presidenttiehdokkaaksi nousisi puolueiden ulkopuolinen henkilö, joka pystyisi syventämään keskusteluja ja sovittelemaan kansakuntaamme vaivaamaa kahtiajakoa*. Hmm.. "kahtiajakoa". Tarkoittikohan Pekka nyt näitä "vihapuheita", vai missä kansakunta on kahtiajakautumassa?

Pekka ilmoitti, ettei hän halua aivan erityisesti "minkään puolueen ehdokkaaksi", vaan nimenomaisesti puolueiden ulkopuoliseksi ja siis jonkinlaiseksi "kansanliikkeen ehdokkaaksi"? Jaahans! Pekka tarvinnee siihen valitsijayhdistyksen ja 20.000 nimeä. Näitä ei ole vielä Pekan ilmoittaman mukaan kerätty.

Huh..huh.. tätä ruokonta menoa!



Kuvan mummun kaikki muistanevat. Olihan hän "Pekan mielitietty", sillä KHO:n presidentti antoi oman virastonsa ratkaisun vastaisia ohjeita mm. poliisiylijohtajalle Paaperolle, ettei mummua käännytettäisi maasta. Tapaus kaikkinensa oli ikävä, mutta ei saisi mennä sörkkimään ja sotkea vallan tärkeää "vallan kolmijakoa". Jos Pekka vahingossa valittaisiin tämän maan presidentiksi, niin mitenköhän siinä sitten kävisi, kun vaikkapa Pekka "kävelisi perustuslain vastaisesti esim. kaikkiin vähäpätösimpiin EU-kokouksiin", jotka on pääministerin rootelia..

Hallelujaa ja polle kulkee viittä kovempaa!

Odotan kauhusta jäykkänä, millon hän Jacob Söderman (73 v.), ilmoitta itsensä "kansanliikkeen ehdokkaaksi"? Ajoihan hänkin *avoimuutta ja demonkratiaa* ihan EU-tasolla asti!

No, eiköhän tuo EOK ry. piakkoin ilmoita, että He haluavat Jaskan presidenttiehdokkaaksi ja kokoavat kansanliikkeen.. EOK:ssa lienee abaut jotakuinkin 2000 jäsentä, eli 18.000 jääpi uupumaan, mutta löytyy suurten ihanteiden miehelle varmasti.

Orimattilan musta orhi ehdolle vain ja pistää varmasti Pekkaa paremmaksi..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti