Translate

torstai 12. kesäkuuta 2014

Perjantai 13



Kuvassa Anneli Auerin dokumentin ohjaaja Pekka Lehto ja suurlähettiläs Alpo Rusi, joka tuli tunnetuksi "maanpetosepäilyistään" 2000 alussa, joista sittemmin Helsingin hovioikeus hänet vapautti 2000 lopussa.

"Legenda" perjantaista 13 päivästä ja temppeliherroista":


Historian tarina kertoo, että päivä olisi saanut alkunsa ja sen kukaties ajattomankin merkityksen siitä, kun Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli aloittanut massiivisen operaation ja lähetti kaikkiin kaupunkeihin käskykirjeen, joissa temppeliherroja oleskeli. Käskyn toimeenpanijat saivat avata tuon kirjeen vasta 13 päivä lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta ja kaikki vangittiin ja poltettiin roviolla.

Nyt huomenna ohjaaja Pekka Lehdon dokumentti Anneli Auerista ja Ulvilan murhamystifioinnista saa ensiesityksen Sodankylän elokuvajuhlilla! On hyvä, että vihdoin Anneli ja hänen vanhin tyttärensä saa esiintyä avoimesti ja itsenään valkokankaalla ja toivonmukaan YLE ostaisi siitä hetimiten esitysoikeudet televisioon, sillä Koko Suomen Kansalla On Oikeus Kuulla Heidän Mielipiteet ja Ajatukset viranomaistutkinnasta ja Suomen oikeusjärjestelmästä!

Harmi, kun en pääse itse paikanpäälle, sillä sen verran on yhteneväisyyksiä omaan 30 vuotta kestäneeseen elämän raiskaukseen, jota hyvällä syyllä voi kutsua jatketuksi ja jatkuvaksi uuvutustaisteluksi ja murhayritykseksi, johon on yksin syypää rasistinen ylhäältä ohjattu poliisi, syyttäjä hyeenoineen ja tuomarimme, joita ei valvo kukaan, paitsi se Korkein Tuomari ajallaan. Valtio ja käskyn antaja ei siis ole onnistunut erkiltä henkeä ottamaan, mutta pahoin pelkään, että Anneli Auerin lapsilta SE sen saattaa onnistuakin, sillä niin pahoin on heidän elämänsä tuhottu näillä järkensä menettäneen "Kuninkaan toimilla".

"Temppeliherrat" ovat tässä ja monien muiden jahdattujen ja loppuunkiusattujen tavoin totuudenpuhujia, sanan saattajia, jotka myös uskovat vahvasti koko sielullaan Jumalan kaikkivoipaisuuteen ja oikeuteen, sekä totuuteen ja se ei häviä ja tuhoudu "roviollakaan"..

Ohjaaja Pekka Lehto oli Radio Novan haastattelussa Enbuske & Linnanahde Crew" haastattelussa tänään todennut, että "maamme media olisi demonisoinut Anneli Auerin". Tähän huomioon on helppo yhtyä jo omakohtaisten kokemuksienkin pohjalta.

Suora lainaus: "Media on demonisoinut tämän henkilön täysin. Puhutaan naispaholaisesta ja kauheista teoista kotona". Niin, kun nyt mennään hiukka ajassa taaksepäin ja syyttäjät ajoivat julkisuuskampanjaansa maamme valtamedioissa, niin Anneli Auer sai sillä parjauskampanjalla "sarvet päähänsä" ja lähtemättömän leiman. Syyttäjä sai täysin tekaistuille ja satukertomuksiensa pohjalta valitusluvan korkeimmalta oikeudelta. Sillähän ei medialle ollut mitään merkitystä, että noilta demoniväitteiltä katosi täydellisesti pohja pois Satakunnan käräjäoikeuden käsitellessä Auerin asiaa viime vuoden syksyllä? Syyttäjäpuoli vain "luopui"? Miksi oikeus ei sitten myös "luopunut"?? Ymmärtääkseni koko asiaan ei enään olisi pitänyt lainkaan käsitellä, kun kaikkein keskeisin valitusluvan saamisen perustekin poistui ja katosi sarvineen, saatananpalvontoineen, merkkeineen, päivineen sinne jonnekin tämän kaiken alkulähteille pimeään!

Hiukka huvittuneena ja toimittajien näköalattomuudesta jälleen todisteen saaneena, katselin MTV:n  "Vinkkimiesten" juttua 11.6, kun rikostoimituksen esimies Jarkko Sipilä ja rikostoimittaja Pekka Lehtinen pohtivat Aarnion tapausta Sipilän kirjan mainostilaisuuden ohella sitä, että "poliisi oli kutsunut Pekka Lehtisen kuulusteluun siitä, että mitä hän oli mediassa toimittajan ominaisuudessa kertonut julki Aarnion tapauksessa ja mitä hän tiesi ja mitä itseasiassa hän ei saa lähdesuojaan vedoten edes poliisille paljastaa". Lähdesuoja suojaa myös tiedonantajaa ja alunperin näin sen pitäisi olla, mutta nyt on käynyt niin, että nämä rikostoimittajamme ovatkin "poliisin vinkkimiehiä"?

Kauhistuin, kun Pekka Lehtinen suorastaan kehui autokeskustelussa Jarkko Sipilälle, että miten "hän on nyt ilmaisukiellossa Aarnion asiassa ja esiintyy ihan todistajana"? Hui helvetos sentään, että tässä on valtamediamme "poliisitoimittajien" moraali ja todellinen pohjakosketus! Nyt viimeistään joku heti pusaamaan kantelua Julkisen Sanan Neuvostoon..

Jutun loppupuolella kävi selväksi hyvin tuntemani Jarkko Sipilän suhteellisuudentaju, kun hän vertasi Aarnion casea "vuosituhannen skandaaliksi". Hyvä Jarkko, kyllä se nyt vain on/oli niin, että vuosituhannen skandaali ja (järkytys) Kuninkaille oli uuden Messiaan syntyminen ajassa hiukka taaksepäin mentyä ja siittä ei ole kirjoitettu yhtään rikosromaania..

Olisin kuvitellut, että kun Vaasan hovioikeus alustavasti käsitteli Annelin juttua, niin Sipilä & Lehtinen olisi tähän puuttunut ja jutun tehnyt, mutta ei. Heillä näytti olevan paljon "vakavammat" asiat pohdinnassa kuin se, että näyttää olevan niin, ennen kuin edes syytettä on nostettu Aariota vastaan, niin "kovimmat" näytöt ovat paperille piirretty luku ja kukkapenkkiin jonkin tahon toimesta viedyt "70.000" euroa. Kuka helvetin urpo uskoo, että rikoskomisario Aarnio olis niin tyhmä, että jemmaisi omalle kotipihalleen ja vielä sinne "ruusujen" viereen rikoksella saatua rahaa..

No, joka tapauksessa Aarnion jutusta tulee mielenkiintoinen, mutta "vuosituhannen juttuna", toteaisin vain Aarnion casen olevan "pikkukaloja" korruptoituneessa maassamme, jossa ne "Kuninkaatkin raiskaavat ja tuhoavat omia lapsiaan"..

Jos tarkastellaan yhteiskunnan tilaa hektisesti, niin en yhtään hämmästellyt sitä, että korkein oikeus samalla hetkellä hylkäsi Auerin ja Jens Kukan valituslupahakemukset, kun Vaasan hovioikeus käsitteli Auerin asiaa. Noissa valitusluvissahan oli kysymys Auerin saamasta 7,5 vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta "lapsiinsa kohdistuneista seksuaalisista hyväksikäytöistä ja törkeistä sellaisista ja Kukan osalta 10 vuoden tuomiosta", jotka Turun hovioikeus heille langetti. Kysynkin, niin kuin moni muukin on ihmetellyt, että "voiko immenkalvon parsia raiskauksen jälkeen takaisin"? Puhumattakaan muista laittomista tutkintamenetelmistä!!

Tästä linkistä voi käydä tutustumassa kaikkinensa Auerin caseen, jossa osaava lakinainen on tehnyt hyvää työtä: niinaberg.com 

Hektisten toimien osalta kiinnitin huomioni siihen, että Suojelupoliisi ja heidän tiedottajansa oli tänään antanut valtamedialle tiedotteen, jossa he ilmoittivat "terrorismin uhka kasvanut suomessa". Niinpä! Valtioterrorismi on kovassa kasvussa!!

(Päivitys 16.6.14): Elokuvaohjaaja Pekka Lehdon haastattelu tammikuulta 2014, jossa kertoo Anneli Auerista ja Ulvilan murhamysteeristä "Kultakuume" -radiohjelmassa. Ohjelmassa on pätkiä mm. hätäkeskuspuhelusta 1.12.2006. Suosittelen kuuntelemaan, jotka eivät ole dokumenttia nähneet kuten allekirjoittanut: areena.yle.fi/radio/2104198

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti