Kuvassa ex. sisäministeri Anne Holmlund
2007-2011, (s.08.04.1964), sekä poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Kumpikin Satakuntalaisia! Anne on Ulvilalainen ja Mikko lähtöisin Eurasta.
Wikipedia kertoo Mikosta: fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Paatero ja Annesta: fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund
Wikipedia kertoo Mikosta: fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Paatero ja Annesta: fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund
Povaava naishenkilö oikealla on "järkyttynyt" YLE:n Satakuntalainen uutispäällikkö Soila Ojanen.
Ensimmäinen nainen eli Anne Holmlund sai ministeriaikanaan runnattua valtakunnallisen hätäkeskuksen Poriin, jota nyttemmin ollaan palauttamassa virhearvioinnin tähden takaisin sinne, minne se kuuluukin, eli Tampereelle. Holmlund oli saamieni tietojen mukaan kovin aktiivinen Anneli Auerin asiassa, ainakin vahva taustavaikuttaja, sekä poliisiylijohtaja Mikko Paaterohan tuli virkaansa juuri Holmlundin vahvalla junttaamisella. Eihän kaveria ja Porilaista jätetä ilman vahvaa virkaa, eihän?
Jukka S. Lahden surmaa tutkinut ensimmäinen tutkinnanjohtaja komisario Juha Joutsenlahti yritti saada rikoksen tutkinnan siirtoa keskusrikospoliisille, kun paikallispoliisi - KRP(kin) avustamana oli tutkinnassa kaikkensa tehnyt ja tekijää ei oltu tavoitettu. Oli otetuu dna-näytteitäkin peräti 700 henkilöstä ja avoimeksi jääneitä tutkintahaaroja oli useita ellei peräti kymmeniä. Loput sitten tiedämmekin, että "paljastui" tuo dna-klapi keskusrikospoliisin tutkijan saastuttamaksi laboratorio-olosuhteissa? Eniten tässä kuitenkin jäi kaihertamaan se, että miksi poliisiylijohtaja Paatero esti jutun siirron KRP:n tutkintaan, kun paikallispoliisi ja Joutsenlahti totesivat voimattomuutensa? Normalia ja yleistä käytäntöä maassamme on edustanut se, että henkirikokset ja vakavammat rikokset siirtyvät automaattisesti keskusrikospoliisille ja heidän tutkittavakseen. Miksi siis, Satakunta roikkui tässä asiassa ja sen tutkinnassa kuin takiainen kiinni!
Tämän jälkeen on sitten rehellistä ja objektiivisellä otteella toiminutta komisariota viety oikeussalista - toiseen ja epäilyt/syytteet, kuvastavat samaa sairauden tilaa, kuten koko Auer casekin, et kun syyllistä ei ole aukottomasti saatu fakkiin, niin tehdään tekaistuilla syytteillä epäluetettavaksi kaikki todistajatkin Auerin puolesta. Näin se peli jatkuu!
Uutispäälliköt ovat järkyttyneet, kuten niin monet asianosaisetkin!
Tähän loppuun laitan erinomaisen artikkelin Niina Bergin blogista, jota sain lainata sellaisenaan:
Uhratut lapset
"Uutuusdokumentti Ulvilan surmasta uhraa lapset: Ohjaaja Pekka Lehdon Ulvilan murhamysteeri-elokuva herättää tunteita. Se järkyttää ja työntyy ihon alle. Siinä on yksi valtava vika. Se uhraa lapset". YLE Satakunta Soila Ojanen.
Yle Satakunnan uutispäällikkö Soila Ojanen järkyttyy, kun näkee dokumentissa tavallisia perhealbumikuvia iloisista ja veikeilevistä lapsista. Ojasen mielestä lasten näyttäminen elokuvassa on törkeää, se on törkeä temppu. En ole huomannut Ojasen kauhistuneen lasten kohtalosta, kun yhteiskunnan tukipilarit ovat pettäneet hedät kerta toisensa jälkeen, mutta valokuvat saavat hänet kirjoittamaan..
Ojanen kirjoittaa "vaikka haluaa kertoa yhden suomalaisen rikoshistorian erikoisemmista tapauksista, ei saa uhrata lapsia. He joutuvat kulkemaan loppuelämänsä erittäin traumaattisen tapahtumat mukanaan. Elokuvan kuvista kasvojen tunnistaminen ei helpota lasten tulevaisuutta. Tämän elokuvan jälkeen tavallinen elämä on heille entistä vaikeampaa".
Ojasen mielestä lasten kasvot olisi tullut sumentaa ja heitä ei saisi tunnistaa. Ojaselle lohdutukseksi voidaan kertoa, että hän tuskin tunnistaisi näitä lapsia tänään, vaikka miten on dokumentin nähnyt. Ojanen ei taida huomata, että Anneli Auer vangittiin jo viisi vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole paljon perhealbumikuvia otettu. Lapsilla on sellainen merkillinen tapa, että kun aikaa kuluu, lapset kasvavat, vanhenevat ja muuttuvat.
Ojasen huolen "perheidyllin alleviivaamisesta" jakaa myös lastensuojelu, jonka mukaan nuoremmille lapsille ei missään nimessä saa näyttää perhealbumikuvia entisestä elämästä. Nuorempien lasten muistot poikkeavat niin radikaalisti valokuvissa nähtävästä, että lapset joutuisivat tukalaan tilanteeseen muistojensa kanssa. Lastensuojelun mukaan valokuvia näyttämällä lapsia väitettäisiin valehtelijoiksi. Lastensuojelussa ei haluta antaa lapsille onnellista lapsuutta.
Ojanen syyllistyy samaan syntiin kuin nuorempien lasten sijaisperhe ja lastensuojelu. Hän antaa ymmärtää, että lasten pitää salata keitä he ovat ja kuka heidän äitinsä on, ettei heitä kiusattaisi - ikään kuin lapsilla olisi tässä asiassa jotain hävettävää. Ojanen manaa lapsille entistä vaikeampaa elämää, ikään kuin lapsilla ei olisi oikeutta selvitä. Ojanenkin vetoaa tunteisiin lasten kautta ja leimaa lapset dokumentin uhreiksi.
On totta, että lapset joutuvat kulkemaan loppuelämänsä erittäin traumaattiset tapahtumat mukanaan ja muistoinaan. Traumaattiset tapahtumat vain eivät ole ihan niitä, mitä Ojanen luulee.
KAHDEKSAN VUOTTA sitten, näiden lasten kotiin tunkeuduttiin väkivaltaisesti keskellä yötä ja heidän isänsä murhattiin. Lasten ei anneta vielä kahdeksan vuoden jälkeenkään toipua ja jatkaa elämää, vaan tätä tapahtumaa vatvotaan vuodesta toiseen.
VIISI VUOTTA sitten, näiden lasten perheeseen tunkeuduttiin kuuntelulaittein ja peitepoliisein ja heidän äidistään alettiin tekemällä tehdä murhaajaa. Jokainen ymmärtää, että peitepoliisin tarkoitus ei koskaan ollut jäädä perheen elämään, hän tuli ja hänet lähetettiin vain pettääkseen. Peitepoliisin tarkoituksena oli julmasti käyttää hyväksi sekä äitiä, että lapsia, tutkinnallisista syistä. Tutkintaa ei kuitenkaan tuottanut toivottavaa tulosta, mutta siitä viis. Lapsia kuulusteltiin, mutta heidän kertomaansa ei uskottu, koska se ei sopinut poliisin suunnitelmiin.
KOLME VUOTTA sitten, nuoremmat lapset joutuivat ristiriitaiseen tilanteeseen, kun äiti vapautettiin. Lapset olivat jo vieraantuneet äidistään ja jatkaneet elämäänsä. He olivat oppineet, että ei saisi paljastua kenen lapsia he oikeasti ovat. Yhäkkiä lasten olisi pitänyt muuttaa tuon ihmisen luo, jonka olemassa oloa ei olisi edes sanut paljastaa. Lapset joutuivat ratkaisemaan, oliko äiti hyvä vai paha. Tässä ratkaisussa heitä auttoivat sijaisvanhemmat, terapeutti, media ja Porin poliisi. Ja kappas, kun tarinat alkoivat muovautua tarkoitukseen sopiviksi, lapsia uskottiin realismista viis veisaten.
Uhrataanko lapset ja jos, niin kenen toimesta?
Murhaajan, joka tappaa ja riistää julmasti neljältä pieneltä lapselta isän.
Poliisin, joka tunkeutuu lasten kotiin kuuntelulaitteineen ja peite-Seppoineen vain rakentaakseen luottamuksen ja pettääkseen sen. Poliisin, joka toistuvasti valehtelee lapsille ja vie heiltä äidin ilman kunnon perusteita.
Lastensuojeluviranomaisten ja sijaisvanhempien, joilla ei ole pienintäkään ymmärrystä lapsista ja heidän tilanteestaan.
Syyttäjien, jotka ajavat syytteitä, joihin eivät itsekään usko, mutta tekevät vain työtään käskettyä. Dokumentissa syyttäjä Valkama toteaa: "lapset puhuu mitä puhuu ja tuomioistuin uskoo mitä uskoo".
Tuomarien, jotka kauhistuneena syytteistä tuomitsevat ilman näyttöä.
Kaikkien mainittujen ja mainitsemattomien viranomaisten, jotka uhraavat äidin ja lapset tarkoituksenmukaisuuden alttarille, vain säilyttääkseen arvovaltansa ja kyseenalaisen kunniansa rippeet.
Toimittajien ja muiden ihmisten, joiden mielestä lapsilla on jotakin hävettävää, joiden mielestä lapsilla ei ole tulevaisuutta ja joiden mielestä lapset uhrataan dokumentissa olevilla valokuvilla!
Rankat menetykset, joita lapset ovat joutuneet kokemaan, ovat suuri vääryys ja murheellista, mutta lapsilla on tulevaisuus, eikä yhtään mitään hävettävää!
Ojanen ei ole huolissaan, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Ojanen kääntää huomion pääasiasta ja on "kovin huolissaan lasten kuvista dokumentissa", aika temppu!
Onko lapset uhrattu elokuvassa?
Ohjaaja Pekka Lehto vastaa kysymykseeni:
"Nyt ilmeisesti Ojanen (ehkä moni muukaan) ei kykene erottelemaan meidän kuvaamaa materiaalia poliisin itse kuvaamista videokuulusteluista, jotka on tehty vuosina 2006-2007-2009, jolloin en ollut edes aloittanut Ulvilan Murhamysteeri elokuvan tekemistä.
Nämä poliisivideot on neljään kertaan esitetty yleisön läsnä ollessa oikeussalissa. Näissä poliisivideoissa näemme kuinka poliisi painostaa, manipuloi ja itkettää Auerin vanhinta tytärtä, joka heti surmaa seuranneena aamuna kertoi poliisille nähneensä tuntemattoman huppupäisen henkilön hyppäävän rikotusta ikkunasta ulos.
Syyttäjä on yli neljä vuotta väittänyt, että talossa ei ollut ulkopuolista tekijää, jonka vuoksi poliisi ja syyttäjät ovat systemaattisesti yrittäneet murtaa tyttären kertomuksen tuntemattomasta tekijästä. Jokainen voi itse tarkistaa, kuinka tytär hätäkeskustallenteella vastaa (3:41) äidin kysymykseen: "oliks se viel siel" Tytär: "se lähti".
Kun poliisi ei ole pystynyt riittävällä varmuudella vahvistamaan perheen äitiä syylliseksi miehensä surmaan, on poliisi ja syyttäjä alkaneet ratkaista henkirikosta painostamalla ja uhkailemalla Auerin lapsia ja muita sukulaisia (Anneli Auerin veli, jonka luokse lapset ovat sijoitettuna vuodesta 2010).
En ole kuvannut sekuntiakaan Auerin lapsia elokuvaani varten. Perheen valokuva-albumissa olevat lasten kuvat on kuvannut perheen äiti.
Elokuva kertoo kuinka poliisi ja syyttäjät ovat uhranneet Auerin alaikäiset lapset omiin tarkoituksiinsa jo paljon aikaisemmin kuin olin edes aloittanut elokuvan tekoa. Tämän poliisin ja syyttäjien ala-arvoisen ja osittain lain vastaisen toiminnan olen halunnut "kirjata" Ulvilan Murhamysteeri dokumenttiin muistutukseksi meille ja tuleville sukupolville siitä, että "poliisin tarkoituksellinen lasten hyväksikäyttö omiin tarkoituksiin" ei ole oikea tapa ratkaista rikoksia"
niinaberg.com
(Päivitys 26.09.14): Ohjaaja Pekka Lehdon haastattely YLE:n aamu tv:n Tähtihetkessä: areena.yle.fi/tv/2397285/#/play
Jukka S. Lahden surmaa tutkinut ensimmäinen tutkinnanjohtaja komisario Juha Joutsenlahti yritti saada rikoksen tutkinnan siirtoa keskusrikospoliisille, kun paikallispoliisi - KRP(kin) avustamana oli tutkinnassa kaikkensa tehnyt ja tekijää ei oltu tavoitettu. Oli otetuu dna-näytteitäkin peräti 700 henkilöstä ja avoimeksi jääneitä tutkintahaaroja oli useita ellei peräti kymmeniä. Loput sitten tiedämmekin, että "paljastui" tuo dna-klapi keskusrikospoliisin tutkijan saastuttamaksi laboratorio-olosuhteissa? Eniten tässä kuitenkin jäi kaihertamaan se, että miksi poliisiylijohtaja Paatero esti jutun siirron KRP:n tutkintaan, kun paikallispoliisi ja Joutsenlahti totesivat voimattomuutensa? Normalia ja yleistä käytäntöä maassamme on edustanut se, että henkirikokset ja vakavammat rikokset siirtyvät automaattisesti keskusrikospoliisille ja heidän tutkittavakseen. Miksi siis, Satakunta roikkui tässä asiassa ja sen tutkinnassa kuin takiainen kiinni!
Tämän jälkeen on sitten rehellistä ja objektiivisellä otteella toiminutta komisariota viety oikeussalista - toiseen ja epäilyt/syytteet, kuvastavat samaa sairauden tilaa, kuten koko Auer casekin, et kun syyllistä ei ole aukottomasti saatu fakkiin, niin tehdään tekaistuilla syytteillä epäluetettavaksi kaikki todistajatkin Auerin puolesta. Näin se peli jatkuu!
Uutispäälliköt ovat järkyttyneet, kuten niin monet asianosaisetkin!
Tähän loppuun laitan erinomaisen artikkelin Niina Bergin blogista, jota sain lainata sellaisenaan:
Uhratut lapset
"Uutuusdokumentti Ulvilan surmasta uhraa lapset: Ohjaaja Pekka Lehdon Ulvilan murhamysteeri-elokuva herättää tunteita. Se järkyttää ja työntyy ihon alle. Siinä on yksi valtava vika. Se uhraa lapset". YLE Satakunta Soila Ojanen.
Yle Satakunnan uutispäällikkö Soila Ojanen järkyttyy, kun näkee dokumentissa tavallisia perhealbumikuvia iloisista ja veikeilevistä lapsista. Ojasen mielestä lasten näyttäminen elokuvassa on törkeää, se on törkeä temppu. En ole huomannut Ojasen kauhistuneen lasten kohtalosta, kun yhteiskunnan tukipilarit ovat pettäneet hedät kerta toisensa jälkeen, mutta valokuvat saavat hänet kirjoittamaan..
Ojanen kirjoittaa "vaikka haluaa kertoa yhden suomalaisen rikoshistorian erikoisemmista tapauksista, ei saa uhrata lapsia. He joutuvat kulkemaan loppuelämänsä erittäin traumaattisen tapahtumat mukanaan. Elokuvan kuvista kasvojen tunnistaminen ei helpota lasten tulevaisuutta. Tämän elokuvan jälkeen tavallinen elämä on heille entistä vaikeampaa".
Ojasen mielestä lasten kasvot olisi tullut sumentaa ja heitä ei saisi tunnistaa. Ojaselle lohdutukseksi voidaan kertoa, että hän tuskin tunnistaisi näitä lapsia tänään, vaikka miten on dokumentin nähnyt. Ojanen ei taida huomata, että Anneli Auer vangittiin jo viisi vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole paljon perhealbumikuvia otettu. Lapsilla on sellainen merkillinen tapa, että kun aikaa kuluu, lapset kasvavat, vanhenevat ja muuttuvat.
Ojasen huolen "perheidyllin alleviivaamisesta" jakaa myös lastensuojelu, jonka mukaan nuoremmille lapsille ei missään nimessä saa näyttää perhealbumikuvia entisestä elämästä. Nuorempien lasten muistot poikkeavat niin radikaalisti valokuvissa nähtävästä, että lapset joutuisivat tukalaan tilanteeseen muistojensa kanssa. Lastensuojelun mukaan valokuvia näyttämällä lapsia väitettäisiin valehtelijoiksi. Lastensuojelussa ei haluta antaa lapsille onnellista lapsuutta.
Ojanen syyllistyy samaan syntiin kuin nuorempien lasten sijaisperhe ja lastensuojelu. Hän antaa ymmärtää, että lasten pitää salata keitä he ovat ja kuka heidän äitinsä on, ettei heitä kiusattaisi - ikään kuin lapsilla olisi tässä asiassa jotain hävettävää. Ojanen manaa lapsille entistä vaikeampaa elämää, ikään kuin lapsilla ei olisi oikeutta selvitä. Ojanenkin vetoaa tunteisiin lasten kautta ja leimaa lapset dokumentin uhreiksi.
On totta, että lapset joutuvat kulkemaan loppuelämänsä erittäin traumaattiset tapahtumat mukanaan ja muistoinaan. Traumaattiset tapahtumat vain eivät ole ihan niitä, mitä Ojanen luulee.
KAHDEKSAN VUOTTA sitten, näiden lasten kotiin tunkeuduttiin väkivaltaisesti keskellä yötä ja heidän isänsä murhattiin. Lasten ei anneta vielä kahdeksan vuoden jälkeenkään toipua ja jatkaa elämää, vaan tätä tapahtumaa vatvotaan vuodesta toiseen.
VIISI VUOTTA sitten, näiden lasten perheeseen tunkeuduttiin kuuntelulaittein ja peitepoliisein ja heidän äidistään alettiin tekemällä tehdä murhaajaa. Jokainen ymmärtää, että peitepoliisin tarkoitus ei koskaan ollut jäädä perheen elämään, hän tuli ja hänet lähetettiin vain pettääkseen. Peitepoliisin tarkoituksena oli julmasti käyttää hyväksi sekä äitiä, että lapsia, tutkinnallisista syistä. Tutkintaa ei kuitenkaan tuottanut toivottavaa tulosta, mutta siitä viis. Lapsia kuulusteltiin, mutta heidän kertomaansa ei uskottu, koska se ei sopinut poliisin suunnitelmiin.
KOLME VUOTTA sitten, nuoremmat lapset joutuivat ristiriitaiseen tilanteeseen, kun äiti vapautettiin. Lapset olivat jo vieraantuneet äidistään ja jatkaneet elämäänsä. He olivat oppineet, että ei saisi paljastua kenen lapsia he oikeasti ovat. Yhäkkiä lasten olisi pitänyt muuttaa tuon ihmisen luo, jonka olemassa oloa ei olisi edes sanut paljastaa. Lapset joutuivat ratkaisemaan, oliko äiti hyvä vai paha. Tässä ratkaisussa heitä auttoivat sijaisvanhemmat, terapeutti, media ja Porin poliisi. Ja kappas, kun tarinat alkoivat muovautua tarkoitukseen sopiviksi, lapsia uskottiin realismista viis veisaten.
Uhrataanko lapset ja jos, niin kenen toimesta?
Murhaajan, joka tappaa ja riistää julmasti neljältä pieneltä lapselta isän.
Poliisin, joka tunkeutuu lasten kotiin kuuntelulaitteineen ja peite-Seppoineen vain rakentaakseen luottamuksen ja pettääkseen sen. Poliisin, joka toistuvasti valehtelee lapsille ja vie heiltä äidin ilman kunnon perusteita.
Lastensuojeluviranomaisten ja sijaisvanhempien, joilla ei ole pienintäkään ymmärrystä lapsista ja heidän tilanteestaan.
Syyttäjien, jotka ajavat syytteitä, joihin eivät itsekään usko, mutta tekevät vain työtään käskettyä. Dokumentissa syyttäjä Valkama toteaa: "lapset puhuu mitä puhuu ja tuomioistuin uskoo mitä uskoo".
Tuomarien, jotka kauhistuneena syytteistä tuomitsevat ilman näyttöä.
Kaikkien mainittujen ja mainitsemattomien viranomaisten, jotka uhraavat äidin ja lapset tarkoituksenmukaisuuden alttarille, vain säilyttääkseen arvovaltansa ja kyseenalaisen kunniansa rippeet.
Toimittajien ja muiden ihmisten, joiden mielestä lapsilla on jotakin hävettävää, joiden mielestä lapsilla ei ole tulevaisuutta ja joiden mielestä lapset uhrataan dokumentissa olevilla valokuvilla!
Rankat menetykset, joita lapset ovat joutuneet kokemaan, ovat suuri vääryys ja murheellista, mutta lapsilla on tulevaisuus, eikä yhtään mitään hävettävää!
Ojanen ei ole huolissaan, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Ojanen kääntää huomion pääasiasta ja on "kovin huolissaan lasten kuvista dokumentissa", aika temppu!
Onko lapset uhrattu elokuvassa?
Ohjaaja Pekka Lehto vastaa kysymykseeni:
"Nyt ilmeisesti Ojanen (ehkä moni muukaan) ei kykene erottelemaan meidän kuvaamaa materiaalia poliisin itse kuvaamista videokuulusteluista, jotka on tehty vuosina 2006-2007-2009, jolloin en ollut edes aloittanut Ulvilan Murhamysteeri elokuvan tekemistä.
Nämä poliisivideot on neljään kertaan esitetty yleisön läsnä ollessa oikeussalissa. Näissä poliisivideoissa näemme kuinka poliisi painostaa, manipuloi ja itkettää Auerin vanhinta tytärtä, joka heti surmaa seuranneena aamuna kertoi poliisille nähneensä tuntemattoman huppupäisen henkilön hyppäävän rikotusta ikkunasta ulos.
Syyttäjä on yli neljä vuotta väittänyt, että talossa ei ollut ulkopuolista tekijää, jonka vuoksi poliisi ja syyttäjät ovat systemaattisesti yrittäneet murtaa tyttären kertomuksen tuntemattomasta tekijästä. Jokainen voi itse tarkistaa, kuinka tytär hätäkeskustallenteella vastaa (3:41) äidin kysymykseen: "oliks se viel siel" Tytär: "se lähti".
Kun poliisi ei ole pystynyt riittävällä varmuudella vahvistamaan perheen äitiä syylliseksi miehensä surmaan, on poliisi ja syyttäjä alkaneet ratkaista henkirikosta painostamalla ja uhkailemalla Auerin lapsia ja muita sukulaisia (Anneli Auerin veli, jonka luokse lapset ovat sijoitettuna vuodesta 2010).
En ole kuvannut sekuntiakaan Auerin lapsia elokuvaani varten. Perheen valokuva-albumissa olevat lasten kuvat on kuvannut perheen äiti.
Elokuva kertoo kuinka poliisi ja syyttäjät ovat uhranneet Auerin alaikäiset lapset omiin tarkoituksiinsa jo paljon aikaisemmin kuin olin edes aloittanut elokuvan tekoa. Tämän poliisin ja syyttäjien ala-arvoisen ja osittain lain vastaisen toiminnan olen halunnut "kirjata" Ulvilan Murhamysteeri dokumenttiin muistutukseksi meille ja tuleville sukupolville siitä, että "poliisin tarkoituksellinen lasten hyväksikäyttö omiin tarkoituksiin" ei ole oikea tapa ratkaista rikoksia"
niinaberg.com
(Päivitys 26.09.14): Ohjaaja Pekka Lehdon haastattely YLE:n aamu tv:n Tähtihetkessä: areena.yle.fi/tv/2397285/#/play
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti