Translate

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

190365 vs. 190338



Tätä isyysasiaa en nyt kommentoi ja laitoin muutaman jutun ns. "lepäämään". Kommentoidaan sitten, kun asiassa tapahtuu jotain järkevää kehitystä..

(Päivitys 1.2.2016):

Uuteen isyyslakiin voi tutustua täältä: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150011


Tärkeitä ja mielenkiintoisia pykäliä ovat 29§, Kanneoikeuden edellytykset ja asianosaiset, sekä 32§ Vastaajaksi haastaminen ja 39§ isyyden kumoamisen perusteet.

Tuo em. "järkevä kehitys", tarkoitin sillä luonnollisesti sitä, kun Vaasan hovioikeus ryhtyy asiaan ottamaan kantaa. Tuohan tapahtuu nyt kuukauden päästä.

Minua rupes hiukka ahdistamaan ja vituttamaan, kun Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus ja sen tuomari Kirsti Rudanko 27.1.2016 antamassaan tuomiossa  ja sen perusteluissaan totesi, ettei "Laaksolla voi olla samaan aikaan kahta biologista isää". Kun ei siis muuta enään voida, niin kanteen tutkimattajättämisen voi perustella järjenvastaisestikin?

Juuri nyt ja tällä hetkellä, minulla ei ole edes ns. "yhtä isää", kun Toivo Tapio Alasippola nukkui pois tammikuussa 1999 ja tuo biologinen isä Jacob Magnus Söderman laistaa vastuunsa, kuten on aktiivisesti tehnyt jo vuodesta 1989! En siis, todellakaan aio jäädä joksikin 83,1% erkiksi..

Tässä vielä nämä ajantasa asiakirjat:











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti