Translate

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

E-P:n käräjäoikeuden ratkaisu




Idiotismi ja tahallinen kiusan- ja haitanteko huipussaan:




Tyytymättömyyden ilmoitus ja alkuperäinen haastehakemus 28.12.2015:






(Päivitys 30.1.2016):

Verrokkina omaan isyysjuttuuni, voi verrata Kyösti Sallisen casea, jonka seurasin alusta loppuun ja siinä sovellettiin esimerkillisesti vanhan lain säädöksiä (1975/700). Tuusulan käräjäoikeus toimitti isyyden vahvistamisen esimerkillisesti ja Helsingin hovioikeus toimi, niin kuin oikeusvaltiossa kuuluukin EIT:n ratkaisulinjaa noudattaen ja KKO:n 2012:11 ennakkopäätöksen mukaisena.

Selvyydeksi vielä mainitsen, että Kyösti Sallinen oli syntynyt isättömänä ja siis siten avioliiton ulkopuolella, että vasta aikuisiällä alkoi selvittämään hänen omaa biologista isäänsä - äidiltä saadun tiedon valossa..

Kun nyt taas käräjätuomari vetelee omiaan ja kanteen hylkäämisen perusteluina kehtaa todeta, ettei "Laaksolla voi olla kahta isää", niin oikeuskäytännön valossa 1989/2016, minulla ei ole yhtäkään, vielä? Laajempi veritutkimus, joka aikanaa suoritettiin Porvoon kihlakunnanoikeuden toimesta, antoi todistusvoiman 83,1% ja tuolloin vallitsevana oikeuskäytäntönä - aikana ennen dna-tutkimuksia, vaadittiin verikokeellisen todistusvoiman olevan yli 95%, ennen kuin isyys voitiin vahvistaa. Tämä oli Itä-Suomen hovioikeuden tulkintalinja. Normaalisti isyysprosentit vahvistamisen ja poissuljennan suhteen olivat jo tuolloin 98 - 99%. Tänäpäivänä ja dna-tutkimuksella saadaan yli 99,999 ja tätähän minäkin tässä yritän räpeltää ja hakea!?

Pyydänkin lukijaa tutustumaan tässä blogissani tunnisteen alta "Lastenoikeudet" ja sieltä kirjoitukset: 21.9.2012, 17.4.2013, 9.1.2014 ja 29.3.2014. Toisessa blogissani on yksi Kyösti Sallisen juttu http://laaksoek.blogspot.com/ ja sieltä löydät sen "Isyys ja lasten oikeudet" 24.8.2012

Koskakohan tämä täydellisellä mielivallalla maustettu hulluus kohdallani loppuis ja saisin asialleni kuuluvan arvokkaan ja kunniallisen oikeuskäsittelyn? Ei ole mitään erillistä prosessia, että a) ensin isyys kumotaan ja sitten b) ajetaan erillinen vahvistuskanne. Isyys vahvistetaan yhdessä ainoassa tutkinnassa (oikeuden pääkäsittelyssä) ja dna-tuloksin, jolloin väärä isyys kumoutuu automaattisesti ja uusi vahvistetaan tai sitten ei, mutta se on kerralla poikki ja kun muitakaan isäehdokkaita ei ole!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti