Translate

lauantai 1. toukokuuta 2021

Sanoista tekoihin, sillä nyt on Suomi myytävänä "vericenteillä", alennushintaan EU:lle, jos ei löydy selkärankaa 2/3 osan enemmistölle!!

 


Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho piti hienon vappupuheen ja tuon puheen vaikuttavin osa alkaa puheen lopussa n. 8 minuuttia ennen loppua!

Juuri kohta eduskunta äänestää EU:n budjetista tuleville vuosille ja siihen on sisällytetty perussopimuksen vastaisesti, ns. "elvytysrahasto", joka on jotakuin 750 miljardia euroa ja sillä tuetaan etelän maita mm. Espanjaa ja Italiaa ym. pankkeja unohtamatta!

Suomen kokoomus on jo päättänyt olla antamatta kansanedustajilleen ns. "vapaita käsiä", puhumattakaan siitä, että kokoomus ajattelisi "isänmaan etua ja Suomen itsemääräämisoikeutta". Puolue vaatii, siis äänestämään "tyhjää"?

Perussuomalaiset äänestävät tuota valheellista "koronapakettia" vastaan ja hyvä niin. Muutama keskustalainenkin on ilmaissut kantansa, mutta nähtäväksi jää lopullisessa äänestyksessä?

Liike Nyt ja Hjallis Harkimon kanta tiedetään, kuin myös kristillisdemokraattien..

Nyt eletään Suomen kansan ja valtiollisen itsemääräämisoikeuden (itsenäisyyden), lopullisia kohtalonhetkiä!

Arvoisa kansanedustaja puoluetaustastasi riippumatta. Äänestä omantuntosi mukaisesti. Älä anna minkään muun ulkoisen tekijän vaikuttaa valintaasi, sillä minä tiedän millaista on elää "vangittuna näennäisitsenäisessä maassa, joka ei ole edes aloittanut oman maansa maanpetturien ja kommunistien (kansanvihollisten), tutkintaa, selvittämistä, saati vastuuseen saattamista". Kuivassa kaivossa on helvetillistä elää koko elämä, kun kukaan ei kuule huutoasi ja ei ole edes vettä, noustaksesi ylös..

Suomi vapaaksi viimeistään nyt 2021. Irti pakkovallasta ja sopimuksia ja Euroopan Unionin perusoikeuskirjaa "Lissabonin sopimusta" on kunnioitettava!!

Täältä löydät Jussi Halla-ahon hienon vappupuheen: facebook.com/hallaahojussi 

(Päivitys 2.5.2021):

EU:n kokonaisbudjetti vuosille 2021 - 2027 on 1824,3 miljardia euroa ja tuosta tuo ns. "elpymisväline", joka verhottu kononan piikkiin, vaikka koskee aikaa ennen koronaa on siis tuo 750 miljaria!

No, Suomi nettomaksajana EU:lle, maksaa maksuosuuksiensa "lisänä" 6,6 miljardia, johnahiin 2058 mennessä..? Suomi saa n. 2,7 miljardia?

Viro nettosaajana, saa 6 miljardia euroa. Eikä siis maksa mitään, kun on nettosaajamaa..!!

Nyt on pikkuisen pakko hieman pohtia ja kysyä, et oliko tämä Euroopan Unionilta jokin "bonus" suomelle siittä, että me ajoimme härskisti ns. "oikeusvaltioperiaatetta" EU:n puheenjohtajana 31.7 - 31.12.2019. Tuolloinhan me osallistuimme mm. ankaraan Unkarin oikeusvaltiokehityksen arvostelijoihin ja saimme siittä heiltä kyllä näpeillemme?

Meillä tuo Antti Rinteen (sdp) lempilapsi ei menestynyt, vaikka sinne EU-kokouksiin lähetettiin eroamaan joutuneen Rinteen tilalle, Sanna Marin hymyilemään ja hurmaamaan jäsenvaltioiden päämiehet! Tätä "oikeusvaltioperiaatetta", eli budjetin sitomista - avustusrahoihin eri jäsenmaille, oli moitekanne sisällä koskien erityisesti Unkaria ja Puolaa. Suomikin olis ansainnut tuosta omansa, kun emme ole oikeusvaltio - länsimaisessa mielessä, ilman perustuslakituomioistuinta ja kuten Jussikin vappupuheessaan totesi, emme ole tehneet 1990 luvun putsausta kotikommunisteista ja muistakaan "Stasi / KGB" kätyreistä. Tästä esimerkkinä ns. "Tiitisen lista". Tuo käsittää yli 20 nimen Stasi kätyrien listasta, jonka 1990 vuoden vaihteessa USA:n presidentti Bush antoi presidentti Mauno Koivistolle valtiovierailullaan suomessa. Tuo lista on edelleen salainen ja pimitetty ja juuri siten, kuin oikeuslaitokset Yhdysvalloissakin pimittivät - Korkeinta Oikeutta myöden kanteet vaalien selvittämiseksi 2020.. 

No, nyt ½ vuotta myöhemmin alkavat vaalien tarkistuslaskennan tuloksetkin selvitä ja lopuilta selviää voittajakin, mutta meillä on jo yli 30 vuotta pimitetty nuo kätyrien ja vakoojien, siis maanpettureiden nimet, sekä kotipesää ei ole edes yritetty "siivota"?

On hyvä muistaa sekin, että Kokoomus - SDP:n ohella ajoi voimakkaasti tuota oikeusvaltioperiaatteen koplaamista EU:n budjettiin ja oli kiivas Unkarin ja Viktor Orbanin arvostelija! Maidemme välinen ero on siinä, et Unkari on tehnyt pesäeron menneisyytensä suhteen ja pyrkinyt kaikin tavoin putsaamaan maansa entisistä kommunisteista, joita on/oli ollut aina maan korkeimmissa tuomarien viroissa oikeushallinnossa! Suomen osalta, yksi kuva riittää, DEMLA:n ex. puheenjohtaja:

Kuvassa meidän oma Jumala Jacob Söderman, jolle jäsenyysehtona 1995, piti saada EU:n ihan oma virasto ja uusi instituutio, suojaamaan häntä kanteeltani EN IOT.ssä. Hänestä tuli EU-parlamentin ensimmäinen oikeusasiamies 1995. Siis, esteellisestä miehestä, jota vastaan oli rekisteröity- ja tutkittavaksiotettu ihmisoikeusvalitus vireillä "Laakso v. Suomi 26320/95".

Suomiko "oikeusvaltio"..

Saimme siis maksettavaksemme jotkin "Saatanan Kymmenykset", 6,6 miljardia euroa ja se tulee olemaan se hinta, minkä me itsemääräämisoikeudestamme maksoimme! Jatkossa EU hoitaa verotuksen ohella - lisävelkaantumisen vastaavanlaisien lainapakettien ohella, ettemme koskaa pääse irti Pirusta, ilman veristä yhteenottoa tai sotaa!

Kotia ja Uskontoa, saati Isänmaata ei enää ole! On vain yksi ja määräävä Eurostoliitto..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti