Translate

maanantai 9. syyskuuta 2013

Matkalla sivistys- ja oikeusvaltioksi..


Kuvassa Anneli Auer ja hänen Raumalainen asianajajansa Juha Manner. 


Syyttäjäkaksikko kärsi karvaan tappion tänään ja etunenässä syyttäjä Jarmo Valkama, joka on tätä manipulaatiovedätysoikeudenkäyntiä pyörittänyt KKO:n palautusratkaisullaan hurjista "saatananpalvonta ym. väitteistään", joista sittemmin häpeilemättä luopui. Jutussa ei ole vieläkään esitetty yhtään ns. "kovaa faktaa" Auerin syyllisyyden puolesta - puolisonsa Jukka S. Lahden murhaan joulukuussa 2006. Sen sijaan on esitetty liuta poliisin ja syyttäjän tekemiksi virheiksi, joista enin osa ei täytä "tuottamuksellista virkavirhettä", vaan vahvasti osoittaa tahallista mm. esitutkintapöytäkirjojen väärentäminen, sekä pimittäminen ja rikospaikan väärennetyt ja lavastetut rekonstruktiot ja selvittämättä on sekin juoni, että korkeinta oikeutta johdettiin harhaan, tietty valtamedian avustamana, kun se suostui syyttäjän vaatimukseen palauttaa juttu lähtöruutuun "uusin näytöin"?

Vaasan hovioikeus päätti julkistaa Auerin lasten kertomukset ja julkisiksi tulevat hekirikokseen liittyvät havainnot, joita syyttäjäpuoli oli vaatinut salaisiksi?

Kesäkuussa Satakunnan käräjäoikeus päätti salata suurimman osan lasten oikeuspsykologisista haastatteluista. Käräjäoikeuden päätöksellä julkisiksi tuli vain muutama kymmenen liuskaa haastattelujen litteroinneista.

Tuosta syyttäjä valitti kolmen nuorimman lasten avustajan välityksellä Vaasan hovioikeuteen. He katsoivat tuolloin, että (kaikki lasten kertomukset tulisi salata)?

Vaasan hovioikeus ei tänään antamassaan päätöksessä muuttanut aiempaa Satakunnan käräjäoikeuden päätöstä. Hovioikeuden ratkaisu ei tuone siis litterointeja välittömästi julki, sillä hovioikeus pysytti asiassa laillisen prosessoinnin siltä osin, että ne tulevat julki säädetyssä määräajassa ja sitten kun päätös on saavuttanut lainvoiman 60 vrk:n kuluttua. Syyttäjä tuskin hakee valituslupaa KKO:sta.

Syyttäjä Jarmo Valkama ei ole tänään halunnut kommentoida hovioikeuden ratkaisua valtamedian edustajille millään lailla.

Tämä ratkaisu mahdollisti sen, että mahdollinen uusintakäsittely Vaasan hovioikeudessa aikanaan, olisi syyttäjäpuolelle jo ennalta sinetissä ja epäedullinen.

Jutussa kuullaan uudestaan todistajana ensimmäistä tutkinnanjohtajaa Joutsenlahtea, sillä viime viikkoisten 2 todistajan "juoruaminen oikeudessa" oli sitäluokkaa, että välillä tuli mieleeni joku "perheoikeudenkäynti". Molemmat todistajista vuolaasti kehuivat olevansa tutkinnanjohtajan ex. tyttöystäviä ja mm. nämä väitteet on Joutsenlahti kiistänyt. 

Katso kirjoitukset blogista http://laaksoek.blogspot.com/ ja sieltä tunnisteen alta "Case Anneli Auer".

1 kommentti:

  1. http://www.lokakuunliike.com/niina-bergin-blogi/anneli-auer-kesajatkis-osa-ii-70-x-7

    VastaaPoista