Translate

torstai 19. tammikuuta 2017

Suomi on Tsardiinia, jossa SDP on pitänyt erityishuolen, että lastenoikeudet eivät toteudu!


















SDP:n puheenjohtajavaalit on juuri kohta "nahalla tai pikemminkin nahattomalla"!

Tytti Tuppurainen on ansioitunut yksityis- ja perhe-elämässään, jota ei juurikaan ole julkisuudessa revitelty ja ei lainkaan sivulauseellakaan mainittu. Ansiot tästä kuuluu hänen kansanedustajana nauttimasta korkeasta "immuniteettisuojasta" ja hampaattomasta mediastamme.

Kuvassa oikealla ex. presidenttimme Tarja Halonen, joka niinikään on ansioitunut lastenoikeuksien evääjänä ja polkijana. Tästä lyhyesti mainitakseni "order Halosena" toimiminen Eurooppa Neuvostossa, jossa sai ajetuksi läpi kyseenalaiset ihmisoikeustuomioistuimen seulontamenettelyn 2000 luvun alkupuoliskolla, jolloin perustettiin ns. "viisaiden ryhmä" kehittämään EIT:tä ja luontevaahan oli, että yhtenä jäsenenä kuinkas muutenkaan oli isäni EU:n ex. oikeusasiamies Jacob Söderman SDP!

No, EIT:ssä otettiin viisaiden ehdotuksesta vaarin ja sinne ei enään kannattanut äpärälasten valitella ja siten saatiin Suomen maineelle kiusalliseksi koetut yksilövalitusasiat "seulottua" pois "turhina ja ns. perusteettomina"..

Tarja Halonen on muutoinkin kunnostautunut lastenoikeuksien yleismaailmallisella eväämisellä kotosuomessa, sillä hänen mahtikäskystään on mm. YK:n lastenoikeuksien julistus 1989 ja sen suomenkielinen käännös puhtaasti kieliväärennös!!

Tytti Tuppurainen on kuin onkin todelliselta sielultaan "musta nainen" ei mustalainen! Hän on järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti estänyt ja pyrkinyt eväämään entisen miehensä yhteydenpidot ja tapaamisoikeuden jo teini-ikäisiin lapsiinsa ja siten aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa perheen ja vanhempien / lasten ykseydelle! Lapset kasvaessaan ei tule ikinä tätä antamaan anteeksi!!

Tytti on käynyt oikeutta ex. miestään vastaan Oulussa ja suunnitelmallisesti kansanedustaja statustaan hyväksikäyttäen, pyrkinyt salaamaan oikeudenkäyntinsä täydellisesti ja vaatinut mm. oikeuden pöytäkirjojen salaamista 60 vuodeksi.. Tytti melkein onnistui siinä, mutta on vielä rohkeita ja riippumattomia medioita, kuten MV-lehti ja tämä bloginikin, jossa ketään kumartelematta tuodaan yhteiskunnallisia epäkohtia esiin, oli vaalit tai sitten ei!

Täältä voi käydä lukemassa koko jutun ja herkemmille varoituksen sananen "voi kiehahtaa ja käydä hermoon", kuten itselläni teki ja siksi tämän tänne alustuksineen laitoin: mvlehti.net/2017/01/19/sdpn-puheenjohtajaksi-pyrkiva-tuppurainen-karajilla/

Nähtäväksi jää jutun lopputulema ja saako isä vielä solmittua ja korjattua ex. puolisonsa lastenriiston ja etäännyttämisen, mutta itse vastaavan elämässäni kokeneena tiedän mikä helvetti se on, kun viedään tapaamisoikeus ja evätään yhteishuolto, sekä itsekkäistä syistä evätään lapselta oikeus tutustua ja tuntea isänsä..

(Päivitys 24.1.2017):

Vapaat toimittajat esittävät Tytti Tuppuraiselle kiusallisia kysymyksiä SDP:n paneelissa, johon kirkkaan punaiseen huulipunaan ja minihameeseen sonnustautunut Tytti ei halua vastata: mvlehti.net/2017/01/24/video-minihameinen-tytti-tuppurainen-ei-halua-vastata-kiusalliseen-kysymykseen/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti