Translate

maanantai 11. tammikuuta 2021

Yhdysvaltain presidentin "kiirastuli"..

 


Yhdysvallat on juuri nyt perustuslaillisessa kriisissä ja siitä huolimatta, maa on vakaa ja armeijan kansalliskaarti valvoo Whashingtonin rauhaa. Trump ei ole ottanut vuoden 2018 "EO" poikkeuslakeja käyttöön, vaikka selväksi on tullut, että vaaleihin vaikutettiin USA:n ulkopuolelta.

Somessa liikkuu hurjia huhuja, mutta niitä pääasiassa levittävät hörhöt, esim. "sotavoimat ovat liikkeellä ja jopa Paavikin olisi pidätetty"? Nämä tälläiset jutut ovat vain korkean mielikuvituksen omaavien hörhöjen puuhastelua. Ei muuta !

First Lady Melanie Trump antoi tänään lyhyen lausunnon ja oli pahoillaan ja pettynyt kaikesta tapahtuneesta ja siitä, et heidän perheensä on joutunut kärsimään ja sijaiskärsijän rooliin, Capitolin tapahtumista 6.12.2021. Presidentti Donald J. Trump ei ole missään vaiheessa yllyttänyt, tai edes puhein kehottanut ketään kapinoimaan ja tuottamaan epäjärjestystä, vaan on aina painottanut rauhanomaista mielenosoitusta, niin nytkin, mutta siitäkin huolimatta häntä vastaan ajetaan kiimalla virkasyytettä ja yritetään taivutella varapresidentti perustuslain 25 artiklan menettelyyn, jolla saataisiin Trump syrjäytettyä "kyvyttömänä" virkaansa? Huh..huh..

Puhemies Nancy Pelosi 81 v. ajaa tätä Trumpin jahtia ja tänään siihen osallistumisesta kieltäytyi Presidentiksi nimetty (Kongressin päätös), Joe Bidenkin. Hänellä on alkanut "puntit tutisemaan" ja ilmeisesti siitä syystä, kun se BLM:n ja Antifan 40-50 hengen porukka, joka 6 päivä Kongressiin tunkeutui, niin Antifan porukoissa oli pari erikoisjoukkojen sotilasta, jotka ko. järjestöön oli vuosia sitten soluttautunut, niin he veivät muutamia läppäreitä ja niistä oli Pelosin läppärit myös !!

Ymmärtäähän sen pelon ja tuskan jos olet sotkeutunut maanpetokselliseen toimintaan ja faktat löytyvät koneelta, niin tätä taustaa vasten tajuaa Nancy Pelosin "kiireen saada Trump viralta"..?


Kuvassa Yhdysvaltain asevoimien pääesikunnan komentaja Mark Milley. Hän piti n. kuukausi sitten varsin mielenkiintoisen puheen, jossa totesi, että "mitkään oikeusasteet eivät ratkaise perustuslain kohtaloa, vaan sen ratkaisee viimekädessä Yhdysvaltain kansa ja armeija valvoo perustuslain noudattamista"!!

(Päivitys 12.7.2021) Mark Milley ei ollut ns. "Trumpin mies", vaan osoittautui täysin "madoksi", joka iltaisin lukee Karl Marxia ja on urakenraali..

Nämä allaolevat kenraalit, eivät ole myyneet itseään ja periaatteitaan!

Tässä kuvassa ensimmäisenä vasemmalta on presidentin turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn, joka oli eilen todennut julkisessa haastattelussa, että "presidentti Trump jatkaa vielä 4 vuotta".. Oikealla on hänen erikoisjoukkojensa komentaja eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti Thomas Mclnerney 83 v. Kuva ei siis tee kunniaa, mutta suosittelen katsomaan häneltä ulostulleen youtube videon, joka julkaistiin eilen ja siinä tulee kovia faktoja Capitoliin murtautumisesta ja siitä, että tämä olin Antifan ja BLM:n operaatio, jota oli seurattu jo vuosia: youtube.com/watch?v=GqUqVginqz8

Joudut erikseen kirjoittamaan koneellesi hakukenttään tuon linkin, niin pääset videoon käsiksi. Minulla on estot päällä..

Tähän lopuksi lisään Melanie Trumpin tänään julkistaman tiedotteen:





(Päivitys 13.1.2021):

Mitä helvettiä Yhdysvalloissa oikein tapahtuu tällä hetkellä?


Asevoimien pääesikunta Pentagon on ilmoittanut, että se turvaa Joe Bidenin virkaanastujaiset ja vallanvaihdon 20.1.2021:



Tämä 8 kenraalin ilmoitus oli juuri julkaistu Twitterissä, eli samaisella alustalla, joka sulki presidentti Trumpin tilit ja asetti sensuurin? Oliko tämä jonkilainen "harhautus", ennen suurta liikekannallepanoa, vai aito julistus, sillä samaan aikaa muualla ja NATO:n jäsenmaa Italiassa on Korkein oikeus käsitellyt "Leonrado" sotilassateliittien sekaantumista USA:n vaaleihin ja todistajia pidätetty!

Katso tämä viedeo: youtube.com/watch?v=z31jdZMOrfs



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti