Translate

perjantai 28. tammikuuta 2011

Miten käy, laittaako Ike paremmaksi kuin Tuksu?

Johanna Tukiainen "Tuksu"  tuomittiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa 80 vrk:n ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoon törkeästä rattijuopumuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja väärän hekilötiedon antamisesta. Sakkoa rapsahti 720 euroa.

Tuksu yritti "harhauttaa" poliisilaitoksella poliisisetiä esittäytymällä "Niemiseksi". No, tarkkanäköiset ammattisilmät tunnistivat erotiikkatanssijan, sillä olihan Tuksu jo esiintynyt Hymyä lukuunottamatta parissa pitäjän lehdessäkin..

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok), sai syytteen törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan juttu tulee esille syksyllä. Asiaa aletaan istumaan Helsingissä ja ei siis Suomen Turuus..

Ilkan epäillään saaneen 50.000 euroa "etuja" yhtiöiltä, jotka suunnittelivat kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen. Ilkka oli Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja tuolloin ja kas kummaa, kuin se olisikin sopinut seksikkäästi "kaavajärjestelyissä": Toivo Sukarille, Kyösti Kakkoselle, Arto Merisalolle ja Tapani Yli-Saunamäelle, jotka rahallisesti olivat tukeneet kanervaa hänen "vaatimattomissa 60 vuotisjuhlajärjestelyissään". Kaikki osapuolet luonnollisesti kiistävät kaiken!

Olihan Kanerva jo kerinnyt tapaamaan lyhyen ulkoministeriaikansa aikana itse USA:n ulkoministeri Condoleezza Ricenkin, joten Ilkka oli Suurmies, mutta Tuksu oli vielä Suurempi. Loput tiedättekin..

Ilkka aikookin nyt keväällä valmistautua huhtikuun vaaleihin kertomansa mukaan "tekemällä enemmän jalkatyöskentelyä". Kokoomuksen johto on samaa mieltä kuin keskustan Mari Kiviniemikin (epäillyn) Antti Kaikkosen suhteen, että "kansa päättää"..

Poliitikoilla on muodostunut jo jonkinlaiseksi maan tavaksi se, että kun syytteitä napsahtaa, niin "kansa päättää heidän moraalistaan". En ymmärrä tätä yhtälöä! Jos minä tekisin pankkiryöstön, niin tokaisisin vain poliiseille kiinnijäätyäni, että "kansa päättää" ja olisin vapaa mies ja voisin vapaasti jatkaa touhujani, odotellen vapaalla oikeuskäsittelyä. Eihän jumalauta voi näin mennä! Ruotsissa on eronnut ministereitä jonkin vähäpätöisen luottokorttisähläyksen johdosta ja "muutama kruunu" kyseessä, kun taas meidän *kunnialliset* jakelee esteellisenä miljoonia yhdistykselle, joilta on aiemmin saanut vaalitukea tai "vippaa" säätiöltä pikavipin muodossa jne.jne.. Helvetti mitä paskahousuja!

Tämä on vielä jäävuoren huippu..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti